Dynasty tietopalvelu Haku RSS Päijät-Hämeen liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paijathamed10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paijathamed10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 09.04.2024/Pykälä 61

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

Maakuntahallituksen vuoden 2024 toisen vuosipuoliskon kokousajat

 

Maakuntahallitus 09.04.2024 § 61  

66/00.01.01/2024  

 

Hallintosäännön 101 §:n mukaan toimielin pitää kokouksensa päättämänään aikana ja paikassa. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen sen pitämisestä.

 

Toimiston töiden ohjelmoinnin kannalta on tärkeää, että maakuntahallitus päättää kokouksista sitovasti etukäteen. Vuoden 2024 talousarviossa on lähdetty siitä, että maakuntahallitus kokoontuu pääsääntöisesti kerran kuukaudessa.

 

 

 

Valmistelija Asian on valmistellut hallintojohtaja Jari Paakkunainen, puh. 044 371 9455.

 

Esittelijä Maakuntajohtaja Niina Pautola-Mol

 

Päätösehdotus Maakuntahallitus päättää pitää vuoden 2024 toisen vuosipuoliskon kokoukset seuraavasti: 

ma 12.8.2024 klo 8.30
ma 9.9.2024 klo 8.30
ma 14.10.2024 klo 8.30
ti 12.11.2024 klo 18.00
ti 17.12.2024 klo 18.00

Samalla maakuntahallitus merkitsee tiedoksi, että maakuntavaltuuston syyskokouksen ajankohta on tiistai 3.12.2024.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa