Dynasty tietopalvelu Haku RSS Päijät-Hämeen liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paijathamed10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paijathamed10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntavaltuusto
Pöytäkirja 03.12.2021/Pykälä 42

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Toiminta- ja taloussuunnitelman 2022-2024 ja talousarvion 2022 hyväksyminen

 

Maakuntahallitus 15.11.2021 § 218 

 

 

Kuntalain 110, 64 §:n mukaan "Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttyvä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi (suunnitelmakausi).

Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi.

Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet.
 

Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen. Kunnan taseeseen kertynyt alijäämä tulee kattaa enintään neljän vuoden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamista seuraavan vuoden alusta lukien. Kunnan tulee taloussuunnitelmassa päättää yksilöidyistä toimenpiteistä, joilla alijäämä mainittuna ajanjaksona katetaan.
 

Talousarvioon otetaan tehtävien ja toiminnan tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot sekä siinä osoitetaan, miten rahoitustarve katetaan. Määräraha ja tuloarvio voidaan ottaa brutto- tai nettomääräisenä.

Talousarviossa ja -suunnitelmassa on käyttötalous- ja tuloslaskelmaosa sekä investointi- ja rahoitusosa.
 

Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota.
 

Edellä 3 momentissa säädettyä alijäämän kattamisvelvollisuutta sovelletaan myös kuntayhtymiin. "
 

Talousarvion hyväksymisen yhteydessä päätetään siitä, ovatko määrärahat ja tuloarviot sitovia netto- vai bruttomääräisinä. Netto tarkoittaa toimintakatetta.
 

Vuoden 2022 talousarvioesitykseen sisältyy käyttötalousosa, tuloslaskelmaosa ja rahoitusosa.
 

Käyttötalousosassa valtuusto asettaa toiminnalliset tavoitteet sekä osoittaa tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot nettomääräisinä.
 

Tuloslaskelmaosa osoittaa, miten tulorahoitus riittää palvelutoiminnan menoihin, korko- ja muihin menoihin sekä poistoihin ja arvonalennuksiin.

Tuloslaskelmaosan mukaan vuoden 2022 alijäämä on 38 078 euroa.
 

Rahoitusosassa osoitetaan, miten talousarvio vaikuttaa maksuvalmiuteen, kuinka paljon tarvitaan tulorahoituksen lisäksi pääomarahoitusta investointeihin ja lainanlyhennyksiin sekä miten rahoitustarve katetaan ja kuinka suuri on rahoitusjäämä ja kuinka se katetaan.
 

Perussopimuksen 23 §:n mukaan taloussuunnitelmaa valmisteltaessa jäsenkunnille varataan tilaisuus esityksen tekemiseen kuntayhtymän toiminnan kehittämiseksi.
 

Maakuntavaltuuston hyväksymän vuosien 2022-2023 taloussuunnitelman mukaan jäsenkuntien maksuosuus vuoden 2022 menoihin kasvaa 3 prosenttia. Nyt laadittu talousarvioesitys perustuu jäsenkuntien maksuosuuden 3 prosentin kasvuun.
 

Talousarviossa jäsenkuntien maksuosuudet sisältyvät myyntituloihin. Maksuosuus liiton menoihin on yhteensä 2 252 419 euroa, jonka maakuntavaltuusto hyväksyy sitovasti. Lisäksi jäsenkunnilta kerätään liiton kautta maksettavat kuntaosuudet Lahden yliopistokampuksen toiminnan rahoitukseen 100 000 euroa ja hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämiseen (Hyte-työ) 100 000 euroa.
 

Perussopimuksen mukaan jäsenkuntien keskinäinen maksuvelvollisuus määrätään asukaslukujen suhteessa. Laskelma maksuosuuksista on talousarvion liitteenä.
 

Perussopimuksen 33 §:n mukaan maksuosuus suoritetaan varainhoitovuoden aikana maakuntahallituksen määräämissä erissä ja määrääminä aikoina.
 

Vuosien 2023 ja 2024 jäsenkuntien maksuosuuksien kasvuksi on arvioitu 3 prosenttia.
 

Maakuntahallituksen hyväksymä luonnos vuosien 2022-2024 toiminta- ja taloussuunnitelmaksi ja vuoden 2022 talousarvioksi on lähetetty jäsenkunnille tiedoksi ja mahdollista lausuntoa varten. Lausunnot on pyydetty 5.11.2021 mennessä.

 

Valmistelija Asian on valmistellut hallintojohtaja Jari Paakkunainen, puh. 044 371 9455.

 

Esittelijä Maakuntajohtaja Niina Pautola-Mol

 

Päätösehdotus Maakuntahallitus päättää esittää maakuntavaltuustolle, että
- se merkitsee tiedoksi jäsenkuntien lausunnot Päijät-Hämeen liiton
   vuosien 2022-2024 taloussuunnitelmaluonnoksesta
- se hyväksyy Päijät-Hämeen liiton toiminta- ja taloussuunnitelman vuosille
   2022-2024 ja 3 prosentin jäsenkuntien maksuosuuden kasvuun
   perustuvan talousarvion vuodelle 2022 liitteen mukaisena ja edellä
   selostusosassa esitetyin sitovuusmäärittelyin
- se antaa maakuntahallitukselle oikeuden ottaa liiton hallinnoitavaksi
   talousarvioon vuonna 2022 mahdollisesti käynnistyviä projekteja, joita ei
   ole huomioitu talousarviossa ja joiden rahoitukseen ei käytetä  
   jäsenkuntien maksuosuuksia
- se merkitsee tiedoksi yhteenvedon jäsenkuntien lausunnoista
  pelastuslaitoksen talousarviosta vuodelle 2022
- se merkitsee tiedoksi pelastuslaitoksen talousarvion vuodelle 2022
- pelastuslaitoksen talousarvio sitoo maakuntavaltuustoon nähden
  nettomääräisenä.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

 

Maakuntavaltuusto 03.12.2021 § 42  

251/02.02.00/2021  

 

Valmistelija Asian on valmistellut hallintojohtaja Jari Paakkunainen, puh. 044 371 9455.

 

Maakuntahallituksen 15.11.2021 kokouksen jälkeen liiton toiminta- ja taloussuunnitelmaan on saatu yksi lausunto lisää.

 

Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen talousarvion vuoden 2022 osalta 
maakuntavaltuusto on päättänyt 21.6.2021 liikelaitokselle asettettavista toiminnallisista ja taloudellisista tavoitteista. Pelastuslaitoksen johtosäännön mukaan johtokunta vahvistaa pelastuslaitoksen toimintasuunnitelman ja talousarvion maakuntavaltuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten vaatimusten mukaisesti.

 

Esittelijä Maakuntahallitus

 

Päätösehdotus Maakuntahallitus esittää maakuntavaltuustolle, että
- se merkitsee tiedoksi jäsenkuntien lausunnot Päijät-Hämeen liiton
  vuosien 2022-2024 taloussuunnitelmaluonnoksesta
- se hyväksyy Päijät-Hämeen liiton toiminta- ja taloussuunnitelman vuosille
  2022-2024 ja 3 prosentin jäsenkuntien maksuosuuden kasvuun
  perustuvan talousarvion vuodelle 2022 liitteen mukaisena ja edellä
  selostusosassa esitetyin sitovuusmäärittelyin
- se antaa maakuntahallitukselle oikeuden ottaa liiton hallinnoitavaksi
  talousarvioon vuonna 2022 mahdollisesti käynnistyviä projekteja, joita ei
  ole huomioitu talousarviossa ja joiden rahoitukseen ei käytetä
  jäsenkuntien maksuosuuksia
- se merkitsee tiedoksi yhteenvedon jäsenkuntien lausunnoista
  pelastuslaitoksen talousarviosta vuodelle 2022
- se merkitsee tiedoksi pelastuslaitoksen talousarvion vuodelle 2022
- pelastuslaitoksen talousarvio sitoo maakuntavaltuustoon nähden
  nettomääräisenä.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa