Dynasty tietopalvelu Haku RSS Päijät-Hämeen liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paijathamed10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paijathamed10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 13.09.2021/Pykälä 167

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Liitteet
  Liite 2  Yleiskirje 9_2021
  Liite 3  Taulukko_vertausluvut

 

 

Lakien soveltaminen kuntayhtymän toimielinten valinnoissa

 

Maakuntahallitus 13.09.2021 § 167  

250/00.00.01/2021  

 

 

Maakunnan liiton ylimmän toimielimen kokoonpanossa poliittisen suhteellisuuden vaatimus pitää ottaa huomioon alueiden kehittämisestä ja rakennerahastotoiminnan hallinnoinnista annetun lain 17 a §:n nojalla.

Maakunnan liiton muiden toimielinten kokoonpanoon sovelletaan kuntalain 58 §:n 3 momenttia. Sen mukaan toimielinten kokoonpano on sovitettava sellaiseksi, että se vastaa jäsenkuntien valtuustoissa edustettuina olevien eri ryhmien kunnallisvaaleissa saamaa ääniosuutta kuntayhtymän alueella kunnallisvaalilaissa säädetyn suhteellisuusperiaatteen mukaisesti.

    

Esityslistan tausta-aineistona on yhteenveto Päijät-Hämeen liiton jäsenkuntien valtuustoissa edustettuina olevien ryhmien saamista äänimääristä kunnallisvaaleissa vuonna 2021 ja äänimääristä lasketut vertausluvut.

 

Toimielimiä valittaessa on otettava huomioon myös tasa-arvolain säännökset. Kunnallisten toimielinten valintaa koskee Tasa-arvoL 4 a §, jonka mukaan kunnallisessa toimielimessä tulee kunnanvaltuustoa lukuun ottamatta olla vähintään 40 % naisia ja vähintään 40 % miehiä, jollei erityisistä syistä muuta johdu.

 

Tasa-arvovaatimus koskee erikseen varsinaisia jäseniä ja varajäseniä. Sen sijaan laki ei vaadi, että varsinaisen jäsenen ja hänen henkilökohtaisen varajäsenensä olisi oltava samaa sukupuolta. Myöskään puheenjohtajistoa vaatimus ei erikseen koske.

 

Jos toimielinten kokoonpano ei vaalin jälkeen vastaa KuntaL 58.3 §:n ja Tasa-arvoL 4 a §:n vaatimuksia, on vaali toimitettava uudelleen.

 

Tausta-aineistona lähetetään Suomen Kuntaliiton yleiskirje 9/2021 Kuntayhtymän toimielinten valinnat.

 

 

Valmistelija Asian on valmistellut hallintojohtaja Jari Paakkunainen, puh. 044 371 9455.

 

Esittelijä Maakuntajohtaja Niina Pautola-Mol

 

Päätösehdotus Maakuntahallitus päättää esittää maakuntavaltuustolle, että se merkitsee edellä selostetun tiedoksi ja noudatettavaksi toimielinten valinnoissa.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa