Dynasty tietopalvelu Haku RSS Päijät-Hämeen liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paijathamed10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paijathamed10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 13.05.2024/Pykälä 70

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen

 

Maakuntahallitus 13.05.2024 § 70  

    

 

Hallintosäännön 122 §:n mukaan pöytäkirja tarkastetaan toimielimen päättämällä tavalla.

 

Maakuntahallituksen päätöksen mukaisesti maakuntahallituksen pöytäkirjan tarkastaa kaksi kullakin kerralla tähän tehtävään valittua maakuntahallituksen jäsentä tai läsnäolevaa varajäsentä, jollei maakuntahallitus jonkin asian kohdalla toisin päätä. Pöytäkirjat tarkastetaan pääsääntöisesti kokouksen jälkeen tai tarpeen vaatiessa muulla tavoin.

 

Esittelijä Kehittämisjohtaja Juha Hertsi

 

Päätösehdotus Maakuntahallitus valitsee tästä kokouksesta laadittavan pöytäkirjan tarkastajiksi Hilkka Kempin ja Päivi Granlundin.

 

Päätös Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Riina Puusaari ja Päivi Granlund.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa