Dynasty tietopalvelu Haku RSS Päijät-Hämeen liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paijathamed10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paijathamed10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 13.05.2024/Pykälä 77

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

Maakuntavaltuuston jäsenen vaihtuminen/Bruneau

 

Maakuntahallitus 13.05.2024 § 77  

85/00.00.01/2024  

 

Perussopimuksen 14 §:n mukaan maakuntavaltuuston jäsenten ja varajäsenten tulee olla jäsenkuntien valtuutettuja. Mikäli maakuntavaltuuston jäsen tai varajäsen menettää vaalikelpoisuutensa kesken toimikauden tai muusta syystä eroaa maakuntavaltuuston jäsenyydestä kesken toimikauden, päättää jäsenen edustama kunta eron myöntämisestä ja uuden jäsenen tai varajäsenen valitsemisesta jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

 

Lahden kaupunginvaltuusto on 15.4.2024 ilmoittanut, että maakuntavaltuuston jäsenelle Milla Bruneaulle (kok.) on myönnetty ero maakuntavaltuuston jäsenyydestä. Samalla kaupunginvaltuusto on nimennyt uudeksi jäseneksi Sari Niinistön ja varajäseneksi Milla Bruneaun jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

 

 

 

Valmistelija Asian on valmistellut hallintojohtaja Jari Paakkunainen, puh. 044 371 9455.

 

Esittelijä Kehittämisjohtaja Juha Hertsi

 

Päätösehdotus Maakuntahallitus päättää ilmoittaa asian tiedoksi maakuntavaltuustolle.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa