Dynasty tietopalvelu Haku RSS Päijät-Hämeen liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paijathamed10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paijathamed10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 11.06.2024/Pykälä 97

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Liitteet
  Liite 2  Matkustusohjeet

 

 

Matkustusohjeen päivittäminen

 

Maakuntahallitus 11.06.2024 § 97  

26/00.01.01/2024  

 

Päijät-Hämeen liitossa otettiin 6.5.2024 käyttöön uusi Promid-työajanseurantajärjestelmä. Promidin leimausohjeisiin on kirjattu sisään- ja ulosleimautumisen syykoodit. Ohjeissa on viitattu työmatkojen osalta matkustusohjeisiin lisätietojen saamiseksi. Tässä vaiheessa on myös syytä päivittää matkustussääntöä tältä osin.

 

Esitetään lisättäväksi matkusohjeisiin seuraavat kappaleet työmatka kohtaan:

" 4 § Työaika

1mom. Työajaksi luetaan työhön käytetty aika sekä aika, jonka  viranhaltija/työntekijä on velvollinen olemaan työntekopaikalla työnantajan käytettävissä.

 

2mom. kohta 2 Matka-aika

Matkustamiseen käytettyä aikaa ei lueta työaikaan, ellei sitä samalla ole pidettävä työsuorituksena. Kuitenkin kulkeminen tai kuljetus toimivaltaisen viranomaisen tai esimiehen määräämästä lähtöpaikasta  virka- tai työtehtävän suorituspaikkaan ja sieltä lähtöpaikkaan palaaminen luetaan työaikaan.

 

Soveltamisohje

Virkamatkaan käytetystä ajasta luetaan työajaksi vain virkatehtävien/työtehtävien suorittamiseen kulunut aika. Mikäli viranhaltija/työntekijä on käyttänyt työaikaansa matkustamiseen , ei hänen työaikaansa tämän vuoksi pidennetä. Työmatkoja asunnosta työpaikalle ja takaisin ei lueta työajaksi."

 

 

 

Valmistelija Asian on valmistellut hallintojohtaja Jari Paakkunainen, puh. 044 371 9455.

 

Esittelijä Maakuntajohtaja Niina Pautola-Mol

 

Päätösehdotus Maakuntahallitus päättää hyväksyä päivitetyn matkustusohjeen.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa