Dynasty tietopalvelu Haku RSS Päijät-Hämeen liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paijathamed10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paijathamed10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntavaltuusto
Pöytäkirja 18.06.2024/Pykälä 18

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Päijät-Hämeen maakuntakaavan 2060 osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) nähtäville asettaminen

 

Maakuntahallitus 12.02.2024 § 23 

 

 

Maankäyttö- ja rakennuslaki 63 § Osallistumis- ja arviointisuunnitelma: "Kaavaa laadittaessa tulee riittävän aikaisessa vaiheessa laatia kaavan tarkoitukseen ja merkitykseen nähden tarpeellinen suunnitelma osallistumis- ja vuorovaikutusmenettelyistä sekä kaavan vaikutusten arvioinnista. Kaavoituksen vireilletulosta tulee ilmoittaa sillä tavoin, että osallisilla on mahdollisuus saada tietoja kaavoituksen lähtökohdista, suunnitellusta aikataulusta sekä osallistumis- ja arviointimenettelystä."

 

Maakuntavaltuusto päätti 1.12.2023 kokouksessaan 22 § käynnistää Päijät-Hämeen maakuntakaavan 2060 laatimisen. Kaavatyötä varten on laadittu osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS, jossa kuvataan kaavan aikataulu, osallistumismahdollisuudet kaavan eri vaiheissa ja se kuinka kaavan vaikutusten arviointi on tarkoitus toteuttaa. OAS-luonnos on esityslistan liitteenä. OAS on tarkoitus asettaa nähtäville kuukaudeksi ja pyytää siitä lausunnot ja antaa mahdollisuus mielipiteen jättämiselle.

 

Saadun palautteen perusteella OASan tehdään tarvittavat tarkistukset. Tarkistusten jälkeen OAS viedään uudelleen maakuntahallituksen hyväksyttäväksi ja OAS toimii työn etenemisen myötä tarkennettavana ohjeena suunnittelulle, vaikutusten arvioinnille ja osallistumisen järjestämiselle. OASa päivitetään tarpeen mukaan kaavatyön aikana.

 

 

Valmistelija Aluesuunnittelujohtaja Niina Ahlfors, p. 040 531 7628

 

Esittelijä Maakuntajohtaja Niina Pautola-Mol

 

Päätösehdotus Maakuntahallitus päättää:

1) hyväksyä osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville asetettavaksi
2) valtuuttaa toimiston hoitamaan kuulutukset, OASn nähtäville asettamisen ja lausuntopyynnöt
3) saattaa maakuntavaltuustolle tiedoksi maakuntakaavan valmistelutilanteen

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

 

Maakuntavaltuusto 18.06.2024 § 18  

218/15.01.00/2023  

 

Valmistelija Aluesuunnittelujohtaja Niina Ahlfors, p. 040 531 7628

 

 

Esittelijä Maakuntahallitus

 

Päätösehdotus Maakuntahallitus saattaa maakuntavaltuustolle tiedoksi maakuntakaavan valmistelutilanteen.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa