Dynasty tietopalvelu Haku RSS Päijät-Hämeen liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paijathamed10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paijathamed10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntavaltuusto
Pöytäkirja 18.06.2024/Pykälä 19

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Muut mahdollisesti esille tulevat asiat

 

Maakuntavaltuusto 18.06.2024 § 19  

    

 

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Puheenjohtaja toteaa, onko muita mahdollisesti esille tulevia asioita.

 

Päätös Maakuntavaltuusto hyväksyi yksimielisesti seuraavan kannanoton:

"Päijät-Hämeen maakuntavaltuusto tyrmää Kanta-Hämeen ehdotuksen maakunnan nimen muuttamisesta Hämeeksi 

Päijät-Hämeen maakuntavaltuusto suhtautuu kielteisesti Kanta-Hämeen ehdotukseen muuttaa maakunnan nimi Hämeeksi. Ehdotus aiheuttaa vain turhaa hämmennystä, toteaa maakuntavaltuuston puheenjohtaja Ilkka Viljanen.

Nykyisessä toimintaympäristössä Häme tarkoittaa molempia maakuntia. Yhteinen vaalipiiri, yhteinen kauppakamari ja toistaiseksi myös yhteinen ELY-keskus ovat kaikki nimeltään Häme. 

Häme-nimeen liittyy myös historiallisia näkökulmia ja heimokulttuuria. Lisäksi Häme on alun perin ollut Kanta- ja Päijät-Hämettä paljon suurempi alue. Myös hämäläisyys ja hämäläinen identiteetti ulottuvat paljon laajemmalle alueelle.  

Ei ole järkevää eikä tarkoituksenmukaista, jos pieni maakunta julistautuu yksinoikeudella Hämeeksi ja omii Häme-nimen itselleen, toteaa maakuntavaltuusto.   Jos toinen maakunnista olisi Häme, niin se vaikeuttaisi merkittävästi myös maakuntien hahmottamista. Maakuntien nimien tulee olla tunnistettavia kansalaisten näkökulmasta.  

Entä mitä vastaava nimenmuutos tarkoittaisi Pohjois- ja Etelä-Savolle tai Pohjois- ja Etelä-Karjalalle, Pohjanmaasta puhumattakaan?  Mikäli nimenmuutosta edistetään, tulee seuraavaksi ottaa kantaa siihen, kannattaisiko Kanta- ja Päijät-Hämeen maakunnat yhdistää, ja kutsua tätä maakuntaa Hämeeksi. Tässä skenaariossa Lahti olisi suurimpana kaupunkina luonnollinen keskuspaikka. 

Jos Kanta-Häme haluaa olla Häme, niin Päijät-Hämeestä tulkoon sitten Suur-Häme."

Vaikuttajakoulun koordinaattori Jayla Tammiharju esitteli vaikuttajakoulun toimintaa.

Lopuksi maakuntajohtaja Pautola-Mol kiitti luottamushenkilöitä ja liiton henkilökuntaa hyvästä yhteistyöstä.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa