Dynasty tietopalvelu Haku RSS Päijät-Hämeen liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paijathamed10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paijathamed10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntavaltuusto
Pöytäkirja 03.12.2024/Pykälä 26

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Maakuntavaltuuston jäsenen vaihtuminen/Niinistö

 

Maakuntahallitus 14.10.2024 § 135 

 

 

Perussopimuksen 14 §:n mukaan maakuntavaltuuston jäsenten ja varajäsenten tulee olla jäsenkuntien valtuutettuja. Mikäli maakuntavaltuuston jäsen tai varajäsen menettää vaalikelpoisuutensa kesken toimikauden tai muusta syystä eroaa maakuntavaltuuston jäsenyydestä kesken toimikauden, päättää jäsenen edustama kunta eron myöntämisestä ja uuden jäsenen tai varajäsenen valitsemisesta jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

 

Lahden kaupunginvaltuusto on 2.9.2024 ilmoittanut, että maakuntavaltuuston jäsenelle Sari Niinistölle (kok.) on myönnetty ero maakuntavaltuuston jäsenyydestä. Samalla kaupunginvaltuusto on nimennyt uudeksi jäseneksi Miina Harmaalan jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

 

 

 

Valmistelija Asian on valmistellut hallintojohtaja Jari Paakkunainen, puh. 044 371 9455.

 

Esittelijä Maakuntajohtaja Niina Pautola-Mol

 

Päätösehdotus Maakuntahallitus päättää ilmoittaa asian tiedoksi maakuntavaltuustolle

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

 

Maakuntavaltuusto 03.12.2024 § 26  

155/00.00.01/2024  

 

Esittelijä Maakuntahallitus

 

Päätösehdotus Maakuntahallitus ilmoittaa asian tiedoksi maakuntavaltuustolle.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa