RSS-linkki
Kokousasiat:https://paijathamed10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paijathamed10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Maakuntavaltuusto
Pöytäkirja 03.12.2024/Pykälä 27
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Eron myöntäminen Eemeli Lehtiselle maakuntahallituksen jäsenyydestä ja uuden jäsenen valinta
Maakuntahallitus 12.08.2024 § 108
Maakuntahallituksen jäsen (Sdp., Iitti) Eemeli Lehtinen on pyytänyt eroa maakuntahallituksen jäsenyydestä.
Päijät-Hämeen liiton perussopimuksen mukaan 18 §:n 2 momentin mukaan maakuntavaltuusto valitsee toimikautensa ajaksi maakuntahallituksen, johon kuuluu kaksitoista (12) jäsentä ja kullekin henkilökohtainen varajäsen. Hallitukseen valitaan vähintään yksi (1) jäsen kustakin jäsenkunnasta. Maakuntahallituksen kokoonpano on sovitettava sellaiseksi, että se vastaa jäsenkuntien valtuustoissa edustettuina olevien eri ryhmien kuntavaaleissa saamaa ääniosuutta kuntayhtymän alueella vaalilaissa säädetyn suhteellisuusperiaatteen mukaisesti.
Maakuntavaltuuston tulee valita toimikauden loppuajaksi uusi jäsen maakuntahallitukseen.
Valmistelija Asian on valmistellut hallintojohtaja Jari Paakkunainen, puh. 044 371 9455.
Esittelijä Maakuntajohtaja Niina Pautola-Mol
Päätösehdotus Maakuntahallitus päättää esittää maakuntavaltuustolle, että maakuntavaltuusto myöntää eron Eemeli Lehtiselle maakuntahallituksen jäsenen tehtävästä ja valitsee uuden maakuntahallituksen jäsenen jäljellä olevaksi toimikaudeksi.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Maakuntahallituksen jäsen Eemeli Lehtinen ilmoitti esteellisyydestään hallintolain 28 §:n 1 mom. 1 kohdan perusteella ja poistui kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.
Maakuntavaltuusto 03.12.2024 § 27
142/00.00.01/2024
Esittelijä Maakuntahallitus
Päätösehdotus Maakuntahallitus esittää maakuntavaltuustolle, että maakuntavaltuusto myöntää eron Eemeli Lehtiselle maakuntahallituksen jäsenen tehtävästä ja valitsee uuden maakuntahallituksen jäsenen jäljellä olevaksi toimikaudeksi.
Päätös Maakuntavaltuusto myönsi eron Eemeli Lehtiselle maakuntahallituksen jäsenen tehtävästä ja valitsi Sami Salmisen esityksestä Antti Kankkusen uudeksi maakuntahallituksen jäseneksi jäljellä olevaksi toimikaudeksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |