Dynasty tietopalvelu Haku RSS Päijät-Hämeen liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paijathamed10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paijathamed10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntavaltuusto
Pöytäkirja 03.12.2024/Pykälä 29

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Päijät-Hämeen maakuntakaavan 2060 tavoitteiden hyväksyminen

 

Maakuntahallitus 12.08.2024 § 110 

 

 

Valtakunnalliset tavoitteet

Maakuntakaavan laadintaa ohjaavat maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) sekä valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet (VAT). VAT:tien tehtävänä on varmistaa valtakunnallisesti merkittävien asioiden huomioon ottaminen maakuntien ja kuntien kaavoituksessa. Maakuntakaavoituksen avulla tavoitteet konkretisoidaan maakunnallisiksi ja seudullisiksi ratkaisuiksi, jotka puolestaan ohjaavat kuntakaavoitusta.

 

MRL 5 §:ssä esitetään alueidenkäytön suunnittelun yleiset tavoitteet ja lain 28 §:ssä maakuntakaavan sisältövaatimukset. Maakuntakaavaa laadittaessa on valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet otettava huomioon ja kaavaa laadittaessa on kiinnitettävä huomiota maakunnan oloista johtuviin erityisiin tarpeisiin.

 

Maakunnalliset tavoitteet

Maakunnan oloista johtuviin erityisiin tarpeisiin liittyen järjestettiin tavoiteseminaari 12.6.2024 maakuntavaltuutetuille ja kunnanvaltuutetuille, jossa työstettiin Päijät-Hämeen maakuntakaavan 2060 maakunnallisia tavoitteita. Etäyhteydellä järjestettyyn seminaariin osallistui 44 luottamushenkilöä. Ennen seminaariin osallistumista valtuutettuja oli pyydetty vastaamaan Mentimeter-kyselyyn, jossa tavoitteita pyydettiin priorisoimaan ja sanallisesti arvioimaan. Kyselyyn saatiin yhteensä 33 vastausta.

 

Kyselyn tuloksia käytiin läpi tavoiteseminaarin pienryhmissä. Esivalmisteltuja tavoitteita pidettiin pääosin tärkeinä. Pienryhmätyöskentelyssä käydyn keskustelun pohjalta tavoitteita on hieman tarkistettu ja ne järjestettiin kyselyn vastausten pohjalta tärkeysjärjestykseen. Tavoiteseminaarin pohjalta tarkistetut tavoitteet:

  • keskusverkko -teemaan on lisätty tiivis kuvaus siitä mitä keskusverkko tarkoittaa
  • väestö ja asuminen -teeman tavoitetta 4. on täydennetty alueellisen eriytymisen ehkäisemiseen liittyvällä lauseella
  • liikenteen tavoitteisiin on lisätty uusi tavoite: "Tieliikenteen väylät ovat turvallisia ja edistävät Päijät-Hämeen alueiden saavutettavuutta"

 

Ehdotus tavoitteiksi on asialistan liitteenä.

 

Kuinka maakuntakaava etenee?

Kun maakunnan oloista johtuviin erityisiin tarpeisiin liittyvät tavoitteet, maakunnalliset tavoitteet on hyväksytty, keskitytään maakuntakaavatyössä kaavaluonnoksen laatimiseen. Vaihtoehtoisia suunnitteluratkaisuja luonnostellaan kartoille selvityksistä saatujen tulosten sekä kuntien ja eri sidosryhmien kanssa käytyjen keskustelujen pohjalta. Luonnosvaiheessa järjestetään kaikille avoimia työpajoja ja niihin kutsutaan laajasti eri sidosryhmiä ja luottamushenkilöitä.

Päijät-Hämeen maakuntakaavaan 2060 liittyvät ajankohtaiset aineistot löytyvät koko kaavan laatimisen ajan tältä sivustolta: https://urly.fi/3qQj

 

Valmistelija Asian on valmistellut aluesuunnittelujohtaja Niina Ahlfors, puh. 040 531 7628.

 

Esittelijä Maakuntajohtaja Niina Pautola-Mol

 

Päätösehdotus Maakuntahallitus päättää:
- hyväksyä ehdotukset maakuntakaavan tavoitteiksi
- että tavoitteet täydennetään maakuntakaavan osallistumis- ja  
  arviointisuunnitelmaan
- toimittaa päätöksen tiedoksi Päijät-Hämeen maakuntavaltuustolle ja    
  Päijät-Hämeen kuntiin

 

Päätös Keskustelun jälkeen esittelijä teki seuraavan muutosehdotuksen kohtaan
"Ympäristö ja luonnonvarat":
Kohta 2: "Keskeisten maisema-alueiden ja kulttuuriympäristöalueiden arvojen turvaaminen" muutetaan muotoon
"Keskeisten maisema-alueiden ja kulttuuriympäristöalueiden kehittäminen"

Muutettu päätöshdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

Maakuntavaltuusto 03.12.2024 § 29  

218/15.01.00/2023  

 

 

 

Esittelijä Maakuntahallitus

 

Päätösehdotus Maakuntahallitus toimittaa päätöksen tiedoksi Päijät-Hämeen maakuntavaltuustolle.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa