Dynasty tietopalvelu Haku RSS Päijät-Hämeen liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paijathamed10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paijathamed10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Esityslista 15.09.2025/Asianro 15

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

Maakuntahallituksen kokouskutsujen lähettäminen

 

Maakuntahallitus 15.09.2025     

159/00.02.01/2025  

 

Hallintosäännön 102 §:n mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.

 

Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat. Kokouskutsu on lähetettävä viisi päivää ennen kokousta, elleivät erityiset syyt ole esteenä. Esityslista lähetetään mahdollisuuksien mukaan kokouskutsun yhteydessä.

 

Kokouskutsu lähetetään jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus, toimielimen päättämällä tavalla.

 

Hallintosäännön 106 §:n mukaan toimielimen jäsenen, joka on estynyt saapumasta kokoukseen, on kutsuttava varajäsen sijaansa. Milloin jäsen on esteellinen käsittelemään jotakin asiaa kokouksessa tai esteen vuoksi ei voi osallistua jonkin asian käsittelyyn, hän voi kutsua varajäsenen kokoukseen sitä asiaa käsittelemään. Myös puheenjohtaja, esittelijä tai toimielimen sihteeri voi toimittaa kutsun varajäsenelle.

 

 

 

Valmistelija Asian on valmistellut hallintojohtaja Jari Paakkunainen, puh. 044 371 9455.

 

Esittelijä Maakuntajohtaja Niina Pautola-Mol

 

Päätösehdotus Maakuntahallitus päättää, että maakuntahallituksen kokouskutsut lähetetään ainoastaan sähköisesti maakuntahallituksen jäsenille ja maakuntavaltuuston puheenjohtajille sekä muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus maakuntahallituksen kokouksissa.   

Esityslista toimitetaan tiedoksi sähköisesti myös tarkastuslautakunnalle ja jäsenkunnille. Esityslista liitteineen on luettavissa myös liiton kotisivuilla.  

Listan valmistumisesta informoidaan sähköpostitse maakuntahallituksen varajäseniä ja tiedotusvälineitä.

 

Päätös  

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa