Dynasty tietopalvelu Haku RSS Päijät-Hämeen liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paijathamed10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paijathamed10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 12.01.2026/Pykälä 2

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen

 

Maakuntahallitus 12.01.2026 § 2  

    

 

Hallintosäännön 122 §:n mukaan pöytäkirja tarkastetaan toimielimen päättämällä tavalla.

 

Maakuntahallituksen päätöksen mukaisesti maakuntahallituksen pöytäkirjan tarkastaa kaksi kullakin kerralla tähän tehtävään valittua maakuntahallituksen jäsentä tai läsnäolevaa varajäsentä, jollei maakuntahallitus jonkin asian kohdalla toisin päätä. Pöytäkirjat tarkastetaan pääsääntöisesti kokouksen jälkeen tai tarpeen vaatiessa muulla tavoin.

 

Esittelijä Vt. maakuntajohtaja Juha Hertsi

 

Päätösehdotus Maakuntahallitus valitsee tästä kokouksesta laadittavan pöytäkirjan tarkastajiksi Eeva-Maria Tidenbergin ja Heikki Vahdon.

 

Päätös Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Eeva-Maria Tidenberg ja Heikki Vahto.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa