Dynasty tietopalvelu Haku RSS Päijät-Hämeen liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paijathamed10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paijathamed10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 25.10.2021/Pykälä 196

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

Maakuntahallituksen kokousajoista päättäminen

 

Maakuntahallitus 25.10.2021 § 196  

224/00.02.01/2021  

 

 

Hallintosäännön 100 §:n mukaan toimielin pitää kokouksensa päättämänään aikana ja paikassa.

 

Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen sen pitämisestä.

 

Toimiston töiden ohjelmoinnin kannalta on tärkeää, että maakuntahallitus päättää kokouksista sitovasti etukäteen. Vuoden 2021 talousarviossa on lähdetty siitä, että maakuntahallitus kokoontuu pääsääntöisesti kerran kuukaudessa.

 

 

Valmistelija Asian on valmistellut hallintojohtaja Jari Paakkunainen, puh. 044 371 9455.

 

Esittelijä Maakuntajohtaja Niina Pautola-Mol

 

Päätösehdotus Maakuntahallitus päättää pitää vuoden 2021 toisen vuosipuoliskon kokoukset kello 8.30 alkaen seuraavasti: 
- maanantai 15.11.
- maanantai 13.12.

Samalla maakuntahallitus merkitsee tiedoksi, että maakuntavaltuuston syyskokouksen ajankohta on 3.12.2021.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa