Dynasty tietopalvelu Haku RSS Päijät-Hämeen liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paijathamed10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paijathamed10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 13.12.2021/Pykälä 235

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

Edustajan nimeäminen CPMR:n Itämerikomission liikennetyöryhmän varapuheenjohtajan tehtävään

 

Maakuntahallitus 13.12.2021 § 235  

369/00.00.01/2021  

 

 

CPMR:n Itämerikomission liikennetyöryhmän varapuheenjohtajuus on kuluvalla kaksivuotiskaudella ollut Päijät-Hämeen liitolla ja tehtävää on hoitanut edellisen maakuntahallituksen varapuheenjohtaja Kristiina Hämäläinen. Uuden vaalikauden alussa on tarpeen nimetä Päijät-Hämeen liiton ehdokas liikennetyöryhmän varapuheenjohtajaksi.

 

CPMR:n Itämerikomission (Baltic Sea Commission) alaisuudessa toimii kolme työryhmää:

  1. Saavutettavuus ja liikenne
  2. Meriasiat
  3. Ilmasto ja uusiutuva energia

 

Käytännön politiikkavaikuttamisen kannalta työryhmien työ on keskeisessä roolissa. Ilmasto ja uusiutuva energia -työryhmän puheenjohtajana toimii Uudenmaan Markku Markkula. Liikennetyöryhmän (Transport Working Group) puheenjohtaja on Bosse Andersson Tukholman alueelta.

 

Vuoden 2022 aikana Päijät-Hämeelle avautuu lisäksi suomalaisten maakuntien sopiman rotaatiomallin mukaisesti Itämerikomission hallituksen (BSC Executive Committee) varajäsenen paikka, kun Uudenmaan Otto Meri siirtyy hallituksen varsinaiseksi jäseneksi.

 

Päijät-Hämeen liitto on ollut jäsenenä Euroopan perifeeristen merellisten alueiden liitossa (CPMR) vuodesta 2002. CPMR jakautuu kuuteen maantieteelliseen komissioon ja suomalaiset jäsenmaakunnat kuuluvat järjestön Itämeri-komissioon (Baltic Sea Commission - BSC). Päijät-Hämeen liitto hoiti CPMR:n Itämeri-komission sihteeristön tehtäviä vuosina 2003-2006.

 

 

Valmistelija Edunvalvontajohtaja Mari Kuparinen, p. 044 371 9450

 

Esittelijä Maakuntajohtaja Niina Pautola-Mol

 

Päätösehdotus Maakuntahallitus päättää esittää CPMR:n Itämerikomission liikennetyöryhmän varapuheenjohtajan tehtävään maakuntahallituksen puheenjohtaja Pekka Komua. Lisäksi maakuntahallitus käy alustavan keskustelun Itämerikomission hallituksen varajäsenen paikan täyttämisestä myöhemmin vuoden 2022 aikana.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa