Dynasty tietopalvelu Haku RSS Päijät-Hämeen liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paijathamed10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paijathamed10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 04.10.2021/Pykälä 181

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Liitteet
  Liite 1  TTS 2022-2024 ja talousarvio 2022

 

 

Toiminta- ja taloussuunnitelman 2022-2024 ja talousarvion 2022 valmistelu

 

Maakuntahallitus 13.09.2021 § 166 

 

 

Perussopimuksen mukaan seuraavan kalenterivuoden talousarvio- ja taloussuunnitelmaehdotus on toimitettava jäsenkunnille 15.10. mennessä. Taloussuunnitelmaa valmisteltaessa jäsenkunnille varataan tilaisuus esityksen tekemiseen kuntayhtymän toiminnan kehittämiseksi.

 

Liiton virastossa on käynnistetty vuoden 2022 toiminnan ja talouden valmistelu. Tämän vuoden aikana kuntakierrosta ei tehty koronapandemian vuoksi. Valmistelua on pohjustettu kevään 2019 aikana tehdyllä maakunnan liiton ja pelastuslaitoksen yhteisen kuntakierroksen palautteella. Kuntakierroksella nostettiin esille yhteisen edunvalvonnan ja kuntayhteistyön vahvistamisen tarve. Maakunnan haasteista ja kuntien toiveista liiton toimintaa kohtaan on keskusteltu säännöllisesti kuntajohtajakokouksissa.

 

Vuoden 2022 toiminnan ja talouden näkymät perustuvat tekeillä olevaan maakuntastrategiaan ja -ohjelmaan ja toiminta- ja taloussuunnitelmaan 2021-2023. Strategian painopisteet on käsitelty maakuntavaltuustossa kesäkuussa 2021, ja strategia viedään kokonaisena uuteen maakuntavaltuustoon joulukuussa 2021.

 

 Maakuntastrategian painopisteitä ovat:

- vetovoima

- uudistumiskyky

 

Vuoden 2022 keskeisiä toiminnallisia tehtäviä on EU:n rakennerahastokauden 2021-2027 ensimmäisen haun rahoituksen myöntäminen, MAL-sopimukseen sisältyvän Lahden kaupunkiseudun rakennemallityön laadinta sekä Päijät-Hämeen liiton arkistoinnin sähköistäminen. Kuntayhteistyön ja edunvalvonnan edelleen vahvistaminen on vuoden 2022 keskeisiä tavoitteita. Edunvalvontasuunnitelman kärjet - vihreä siirtymä, osaava työvoima ja saavutettavuus - sekä Etelä-Suomen yhteinen vaikuttaminen tuleviin EU-tason ratkaisuihin (koheesio- ja liikennepolitiikassa) vaativat aktiivisia toimenpiteitä 2022. Kuntayhteistyössä  tärkeitä teemoja ovat mm. hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen sekä osaava työvoima.

 

Talousarvioluonnosta on valmisteltu siltä pohjalta, että jäsenkuntien maksuosuuden kasvu liiton menoihin on 3,0 %. Myös vuosien 2023 ja 2024 kasvuksi on arvioitu 3,0 %.

 

Talousarvioluonnokseen sisältyy myös

- Yliopistokampuksen rahoitus

- Tania-hanke

- Bioregio-hanke

- Canemure-hanke

- Next2Met-hanke

- Ceci-hanke

- Ilmastokumppanuus- Kunnat ja yritykset- hanke

- Salpausselän-Päijänteen maastoliikuntapolut- hanke

- Matkailun verkostohanke

 

 

Valmistelija Asian on valmistellut hallintojohtaja Jari Paakkunainen, puh. 044 371 9455.

 

Esittelijä Maakuntajohtaja Niina Pautola-Mol

 

Päätösehdotus Maakuntahallitus päättää merkitä asian esittelyn ja siitä käytävän keskustelun tiedoksi ja antaa jatkovalmisteluohjeet kunnille toimitettavan toiminta- ja taloussuunnitelmaehdotuksen laatimiseksi.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

 

Maakuntahallitus 04.10.2021 § 181  

251/02.02.00/2021  

 

Talousarvio on valmisteltu siltä pohjalta, että jäsenkuntien maksuosuus liiton menoi hin kasvaa 3 prosenttia kuluvan vuoden maksuosuuksiin verrattuna. Vuosien 2023 ja 2024 jäsenkuntien maksuosuuksien kasvu on arvioitu 3 prosentiksi.

 

Talousarvioesitykseen sisältyy myös seuraavat kuntarahoitusosuudet ja hankkeet:

- Lahden Yliopistokampuksen kuntarahoitusosuudet

- CANEMURE -hanke

- CECI -hanke

- Next2Met -hanke

- TANIA -jatkohanke

- BIOREGIO -jatkohanke

- Ilmastokumppanuushanke - Kunnat ja yritykset -hanke

- Salpausselän-Päijänteen maastoliikuntapolkuhanke

- Matkailun verkostohankkeen hallinnointituki

- Hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen             

 

Esittelijä Maakuntajohtaja Niina Pautola-Mol

 

Päätösehdotus Maakuntahallitus päättää hyväksyä jäsenkunnille tiedoksi ja mahdollista lausuntoa varten lähetettävän luonnoksen vuosien 2022-2024 toiminta- ja taloussuunnitelmaksi ja vuoden 2022 talousarvioksi.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa