Dynasty tietopalvelu Haku RSS Päijät-Hämeen liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paijathamed10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paijathamed10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntavaltuusto
Pöytäkirja 11.10.2021/Pykälä 29

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

Valtuustoryhmien muodostaminen

 

Maakuntavaltuusto 11.10.2021 § 29  

272/00.01.01/2021  

 

Hallintosäännön 61 §:n mukaan valtuutetut voivat valtuustotyöskentelyä varten muodostaa valtuustoryhmiä.

 

Valtuustoryhmän muodostamisesta, nimestä ja puheenjohtajasta on annettava valtuustolle kirjallinen ilmoitus, joka on kaikkien ryhmään liittyvien allekirjoitettava. Ilmoitus jätetään valtuuston puheenjohtajalle.

 

Valtuustoryhmänä pidetään myös yhtä valtuutettua, jos hän on tehnyt 2 momentissa tarkoitetun ilmoituksen.

 

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Maakuntavaltuusto merkitsee ilmoitukset valtuustoryhmistä tiedoksi.

 

Päätös Maakuntavaltuusto merkitsi Kokoomuksen (pj Marko Lindqvist), Sosialidemokraattisen (pj Sami Salminen),  Keskustan ja  Kristillisdemokraattisen (pj Eevakaisa Lehtosalo-Lönnberg), Vihreän (pj Kristiina Vanhala-Selin), Vasemmistoliiton (pj Anna Kaisa Kupiainen), Perussuomalaisten (pj Tuomas Sorsa), Pro Lahden (pj Jari Pykäläinen) ja Hämeen sitoutumattomien (pj Kaija Järvinen) valtuustoryhmien ilmoitukset valtuustoryhmien muodostamisesta tiedoksi.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa