Dynasty tietopalvelu Haku RSS Päijät-Hämeen liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paijathamed10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paijathamed10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntavaltuusto
Pöytäkirja 11.10.2021/Pykälä 33

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Maakuntahallituksen vaali toimikaudeksi 2021-2025

 

Maakuntahallitus 13.09.2021 § 170 

 

 

 

Perussopimuksen 18 §:n mukaan kuntayhtymällä on yhtymähallitus,
josta käytetään nimitystä Päijät-Hämeen maakuntahallitus, lyhennettynä maakuntahallitus.

 

Maakuntavaltuusto valitsee toimikautensa ajaksi maakuntahallituksen, johon kuuluu kaksitoista (12) jäsentä ja kullekin henkilökohtainen varajäsen. Hallitukseen valitaan vähintään yksi (1) jäsen kustakin jäsenkunnasta.

 

Perussopimuksen 17 §:n mukaan maakuntavaltuusto määrää yhden jäsenistä puheenjohtajaksi ja kaksi varapuheenjohtajiksi.

 

Maakuntahallituksen kokoonpanossa tulee ottaa huomioon KuntaL:n 58.3 §:n ja Tasa-arvoL:n 4 a §:n vaatimukset.

 

Valmistelija Asian on valmistellut hallintojohtaja Jari Paakkunainen, puh. 044 371 9455.

 

Esittelijä Maakuntajohtaja Niina Pautola-Mol

 

Päätösehdotus Maakuntahallitus päättää esittää maakuntavaltuustolle:

1. Maakuntavaltuusto toteaa, että maakuntahallituksen kokoonpano eri ryhmien kesken on seuraava:

SDP  3
KOK  3
PS  3
KESK   2
VIHR  1

ja että maakuntahallituksessa tulee olla vähintään 5 naista ja 5 miestä.

2. Maakuntavaltuusto valitsee toimikaudekseen maakuntahallitukseen kaksitoista jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet.

3. Maakuntavaltuusto määrää yhden jäsenistä puheenjohtajaksi ja kaksi varapuheenjohtajiksi.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

 

Maakuntavaltuusto 11.10.2021 § 33  

225/00.00.01/2021  

 

 

 

Esittelijä Maakuntahallitus

 

Päätösehdotus Maakuntahallitus esittää maakuntavaltuustolle:

1. Maakuntavaltuusto toteaa, että maakuntahallituksen kokoonpano eri ryhmien kesken on seuraava:

SDP  3
KOK  3
PS  3
KESK   2
VIHR  1

ja että maakuntahallituksessa tulee olla vähintään 5 naista ja 5 miestä.

2. Maakuntavaltuusto valitsee toimikaudekseen maakuntahallitukseen kaksitoista jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet.

3. Maakuntavaltuusto määrää yhden jäsenistä puheenjohtajaksi ja kaksi varapuheenjohtajiksi.

 

Päätös  1. Maakuntavaltuusto totesi, että maakuntahallituksen kokoonpano eri ryhmien kesken on seuraava:

SDP  3
KOK  3
PS  3
KESK   2
VIHR  1

ja että maakuntahallituksessa tulee olla vähintään 5 naista ja 5 miestä.

2. Maakuntavaltuusto valitsi  toimikaudekseen maakuntahallitukseen seuraavat kaksitoista jäsentä heille ja henkilökohtaiset varajäsenet:
Jäsen
Matti Mäntylä PS Kärkölä
Varajäsen   
Veli-Pekka Lehtosaari PS  Hartola

Jäsen 
Päivi Granlund   PS Lahti
Varajäsen
Mirja Kalliosaari PS Sysmä

Jäsen
Johanna Ekman PS Orimattila
Varajäsen
Jade Gustafsson PS Heinola

Jäsen
Tiina Edelman VIHR Hartola
Varajäsen
Riina Puusaari VIHR Lahti

Jäsen
Hilkka Kemppi KESK  Asikkala
Varajäsen
Riitta Lonka  KESK  Orimattila

Jäsen
Pirkka Ahola  KESK  Padasjoki
Varajäsen
Hannu Heikkilä KESK  Hollola

Jäsen
Helena Maattola KOK Hollola
Varajäsen
Minna Lintukangas KOK Iitti

Jäsen
Hannu Rahkonen KOK Lahti
Varajäsen 
Reijo Oksanen KOK Lahti

Jäsen
Mika Järvinen KOK Sysmä
Varajäsen
Antti Räsänen KOK Padasjoki

Jäsen
Kirsi Lehtimäki SDP Heinola
Varajäsen
Anne Tuomaila SDP Kärkölä

Jäsen
Pekka Komu  SDP Lahti
Varajäsen
Erkki Nieminen SDP Lahti

Jäsen
Eemeli Lehtinen SDP Iitti
Varajäsen
Hannu Mäkinen SDP Asikkala

3. Maakuntavaltuusto määräsi puheenjohtajaksi Pekka Komun, I varapuheenjohtajaksi Hannu Rahkosen ja II varapuheenjohtajaksi Matti Mäntylän.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa