Dynasty tietopalvelu Haku RSS Päijät-Hämeen liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paijathamed10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paijathamed10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 17.01.2022/Pykälä 10

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

Kerava-Lahti-Kouvola-radan lisäraiteiden aluevaraussuunnitelman hankinta

 

Maakuntahallitus 17.01.2022 § 10  

354/02.08.00/2021  

 

 

Lahden kaupunkiseutusuunnitelmalla ja Päijät-Hämeen rakennemallilla määritetään kestävän yhdyskuntarakenteen kehittymisen kannalta keskeiset seudun kasvusuunnat sekä kestävän ja vähähiilisen liikennejärjestelmän periaatteet. Väyläviraston näkemyksen mukaan nykyisellä radalla Kerava-Lahti-Luumäki välillä tulisi pitkällä aikavälillä varautua neljään raiteeseen. Nykyisin osuudella on kaksi raidetta, eikä lisäraiteiden sijoittumista olemassa oleviin raiteisiin nähden ole määritetty. Kaupunkiseutusuunnitelmaa laadittaessa on tarkoituksenmukaista tarkastella lisäraiteiden sijoittumisen mahdollisuudet, jotta raiteiden tilavaraus tulisi huomioitua yhdyskuntarakenteen suunnittelussa. Tarkastelu on perusteltua ulottaa Päijät-Hämeen maakuntarajan yli yhtenäiselle rataosalle.

 

Työn tilaavat Päijät-Hämeen ja Uudenmaan liitot sekä Väylävirasto. Hankintayksikkö on Päijät-Hämeen liitto ja hankintaan sovelletaan Päijät-Hämeen liiton hankintaohjetta, jonka mukaan arvoltaan 30 000-60 000 € pienhankinnat kilpailutetaan ja hankinnasta tehdään maakuntahallituksen päätös. Työn kustannuksista Väylävirasto kattaa 50 % ja Uudenmaan sekä Päijät-Hämeen liitot kumpikin 25 %.

 

Tarjouspyyntö lähetettiin 24.11.2021 kuudelle tarjoajalle: Destia Oy, Proxion Oy, Ramboll Finland Oy, Sitowise Group Oyj, Sweco Finland Oy ja WSP Finland Oy. Tarjousaika päättyi 16.12.2021 klo 15 ja määräaikaan mennessä jätettiin yksi tarjous. Tarjoajista Destia Oy ja WSP Finland Oy ilmoittivat, etteivät jätä tarjousta. Tilaajat kävivät läpi saadun Sweco Infra & Rail Oy:n tarjouksen ja totesivat sen olevan tarjouspyynnön mukainen.

 

Tarjouspyynnössä esitettiin tarjousten arviointiperusteiksi tarjouksen hinta (painoarvo 30 %), työn toteutus ja selvityksen sisältö (painoarvo 50 %) sekä työryhmän jäsenten ja yrityksen työtä vastaavat referenssit (painoarvo 20 %). Saadun tarjouksen kokonaishinta on 58 040 euroa ja tarjouspyynnön työohjelmaa sekä lähtötietoja on täydennetty tarpeellisilta osin. Tarjouksessa kuvattu työohjelma etenee johdonmukaisesti ja työn vuorovaikutus tilaajien kanssa tukee hyvin työohjelmaa. Saatu tarjous vastaa työlle asetettuja tavoitteita. Swecon työryhmällä on tarjouspyynnön edellyttämää ammattitaitoa ja kokemusta niin ratatekniikasta, raideliikenteestä kuin maankäytön suunnittelusta. Tarjoajan referenssit vastaavat hyvin tilattavaa työtä.

 

 

Valmistelija Asian on valmistellut suunnittelupäällikkö Jaana Martikainen, puh. 044 371 9467.

 

 

 

Esittelijä Maakuntajohtaja Niina Pautola-Mol

 

Päätösehdotus Maakuntahallitus päättää hankkia Kerava-Lahti-Kouvola-radan lisäraiteiden aluevaraussuunnitelman Sweco Infra & Rail Oy:ltä ja valtuuttaa maakuntajohtajan allekirjoittamaan työn sopimuksen. Hankinnan kokonaiskustannus on 58 040 euroa (alv 0 %) ja Päijät-Hämeen liiton osuus kustannuksista katetaan toimiston kustannuspaikalta 1310.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa