Dynasty tietopalvelu Haku RSS Päijät-Hämeen liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paijathamed10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paijathamed10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 14.02.2022/Pykälä 19

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

Paloinsinöörin viran perustaminen

 

Maakuntahallitus 14.02.2022 § 19  

32/01.01.00/2022  

 

Pelastustuslaitoksen johtokunta 13.12.2021 § 57

 

Pelastuslaitoksen riskienhallintaosasto esittää uuden paloinsinöörin viran perustamista. Viran palkkaus vastaisi nykyisten paloinsinöörien palkkausta. Paloinsinöörin (C) toimenkuvaan siirrettäisiin pelastuslaitoksen itsearvioinnin ja yleisötilaisuuksien vastuu ja tiimien hallinta paloinsinööri B:ltä. Tehtävään liittyisi myös valvontatoimintaa ja turvallisuusviestintää. Tehtävään sisällytettäisiin myös rakentamisen ohjausta ja palontutkintaa, jolla helpotettaisiin molempien nykyisten paloinsinöörien työtä.

 

Aluehallintoviranomainen AVI on kommentoinut vuoden 2020 valvontatoiminnan puutteita ja pyytänyt niistä pelastuslaitoksen kannanottoa. Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen valvontatoiminta on valtakunnallisen keskiarvon alapuolella yritysten ja laitosten valvonnassa ja lisäksi myös asuinrakennusten valvonnassa on puutteita. Lopullinen AVI:n valvontakertomus on vielä kesken.

 

Rakentamisen ohjaus vaatii yhä enemmän työpanosta. Käynnissä ja tulossa on suuria, pelastuslaitoksen työpanokseen vaikuttavia rakennushankkeita kuten Rantakartanon alueen rakentuminen, Keskussairaalan laajentuminen, Vierumäen urheiluopiston laajentuminen ja esimerkiksi käynnissä oleva Mallastamo hanke, joka on yksi Lahden kaikkien aikojen suurimmista rakennushankkeista.

 

Paloinsinöörien työmäärä on kasvanut aiemmasta ja esim. palontutkintaan panostaminen vaatii lisäpanostusta riskienhallinnan osastolta.

 

Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen johtosäännön sekä Päijät-Hämeen liiton hallintosäännön mukaisesti uuden viran perustamisesta vastaa maakuntahallitus.

 

Esittelijä:

 

Johtokunta esittää maakuntahallitukselle, että pelastuslaitokselle perustetaan 1.3.2022 alkaen uusi paloinsinöörin virka.

 

Päätös:

 

Hyväksyttiin esityksen mukaisesti.

 

                               

 

Valmistelija Asian on valmistellut hallintojohtaja Jari Paakkunainen, puh. 044 371 9455.

 

Esittelijä Maakuntajohtaja Niina Pautola-Mol

 

Päätösehdotus Maakuntahallitus päättää, että pelastuslaitokselle perustetaan 1.3.2022 alkaen uusi paloinsinöörin virka.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa