Dynasty tietopalvelu Haku RSS Päijät-Hämeen liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paijathamed10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paijathamed10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 13.06.2022/Pykälä 72

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

 

Matkustusohjeen päivittäminen

 

Maakuntahallitus 13.06.2022 § 72  

170/00.01.02/2022  

 

 

Liiton matkustusohje on hyväksytty maakuntahallituksessa 13.1.2014. Ohjeeseen on nyt tehty muutamia täydennyksiä ja tarkennuksia. Tavoitteena on ollut aiempaa käytettävämmän ja selkeämmän ohjeen toteuttaminen.

 

Liitteenä on luonnos uudesta matkustusohjeesta. Lisäykset on merkitty punaisella värillä ja poistettavat kohdat on yliviivattu.

 

YT-toimikunta on käsitellyt ohjeen kokouksessaan 24.5.2022 ja esitti sen omalta osaltaan maakuntahallituksen hyväksyttäväksi.

 

 

Valmistelija Asian on valmistellut hallintojohtaja Jari Paakkunainen, puh. 044 371 9455.

 

Esittelijä Maakuntajohtaja Niina Pautola-Mol

 

Päätösehdotus Maakuntahallitus päättää hyväksyä liitteen mukaisen matkustusohjeen.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa