Dynasty tietopalvelu Haku RSS Päijät-Hämeen liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paijathamed10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paijathamed10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 20.12.2022/Pykälä 179

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Muut mahdolliset asiat

 

Maakuntahallitus 20.12.2022 § 179  

    

Maakuntahallituksen jäsen Tiina Edelman nosti esille, että köyhien ja rikkaiden välinen kuilu Päijät-Hämeessä on iso ja kasvaa edelleen. Keskusteltiin konkreettisista keinoista, joilla voitaisiin edistää vähävaraisten asioita ja edistää heidän elinolojaan. Maakuntajohtaja esitti, että keskustellaan asiasta lisää seuraavassa kokouksessa.

 

Maakuntahallituksen puheenjohtaja Pekka Komu jatkaa CPMR Transport working groupin jäsenenä.

 

Keskusteltiin kokouksien järjestämisestä. Liiton hallintosäännön mukaan on mahdollista pitää sähköisiä kokouksia. Maakuntahallituksen osalta on kuitenkin linjattu, että kokoukset pidetään läsnäolokokouksina.

 

Maakuntavaltuuston puheenjohtaja Ilkka Viljanen poistui kokouksesta klo 9.35.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa