Dynasty tietopalvelu Haku RSS Päijät-Hämeen liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paijathamed10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paijathamed10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 20.12.2022/Pykälä 173

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Liitteet
  Liite 1  Maksusosuutaulukko 2023

 

 

Vuoden 2023 kuntien maksuosuuksien suorittaminen

 

Maakuntahallitus 20.12.2022 § 173  

342/02.00/2022  

 

 

Maakuntavaltuuston hyväksymässä vuoden 2023 talousarviossa on

jäsenkuntien maksuosuus 2 319 992 euroa. Perussopimuksen 30 §:n

mukaan jäsenkuntien keskinäinen maksuvelvollisuus määrätään

asukaslukujen suhteessa. Asukaslukutietona käytetään Tilastokeskuksen

viimeisintä virallista asukaslukutilastoa. Tämän mukaisesti lasketut

maksuosuudet on esitetty liitteenä olevassa taulukossa.
 

Perussopimuksen 32 §:n mukaan maksuosuus suoritetaan

varainhoitovuoden aikana maakuntahallituksen määräämissä erissä ja

määrääminä aikoina. Perussopimuksen 33 §:n mukaan maksujen

erääntymisaikojen tulee olla kaikille jäsenkunnille yhtenäiset. Ne

määrätään maksuunpanon yhteydessä siten, että kunnille jää vähintään

neljäntoista päivän suoritusaika. Maksun viivästyessä kuntayhtymä perii

korkolain 4 §:n 3 momentin mukaisen viivästyskoron.

Taulukossa on esitetty myös Yliopistokampuksen sekä Hyvinvoinnin ja terveyden sekä kuntayhteistyön rahoitukseen jäsenkunnilta kerättävät osuudet.

 

Valmistelija Asian on valmistellut hallintojohtaja Jari Paakkunainen, puh. 044 371 9455.

 

Esittelijä Maakuntajohtaja Niina Pautola-Mol

 

Päätösehdotus Maakuntahallitus päättää maksuunpanna liitteessä esitetyt maksuosuudet liiton menoihin neljännesvuosittain ja määrätä maksuajat seuraavasti:
1. neljännes 9.1. mennessä
2. neljännes 11.4. mennessä
3. neljännes 10.7. mennessä
4. neljännes 9.10. mennessä

Muut osuudet laskutetaan liitteen mukaisina erikseen toimintavuoden aikana.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa