Dynasty tietopalvelu Haku RSS Päijät-Hämeen liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paijathamed10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paijathamed10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 16.01.2023/Pykälä 5

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

Edustajien nimeäminen Etelä-Suomen yhteistyön ja edunvalvonnan neuvottelukuntaan

 

Maakuntahallitus 16.01.2023 § 5  

9/00.04.02/2023  

 

Etelä-Suomen viisi maakuntaa Uusimaa, Varsinais-Suomi, Päijät-Häme, Kymenlaakso ja Etelä-Karjala tiivistävät yhteistyötään. Yhteistyön puitteissa järjestettiin ensimmäiset Etelä-Suomen valtiopäivät loppuvuonna 2021. Vuonna 2022 maakunnat ovat keskittyneet yhteistyön vakiinnuttamiseen ja yhteisten edunvalvontasisältöjen valmisteluun. Vuonna 2023 Etelä-Suomeen on tarkoitus perustaa neuvottelukunta maakuntien yhteistyö- ja edunvalvontaelimeksi.

 

Etelä-Suomen neuvottelukuntaan nimetään maakuntajohtajien lisäksi maakuntahallitusten puheenjohtajistot ja kansanedustajia. Kustakin maakunnasta on tarpeen valita 2 yhteistyöhön sitoutunutta kansanedustajaa eri puolueista. Poikkeuksena Uusimaa, josta valitaan neljä kansanedustajaa.

 

Hämeen ja Kaakkois-Suomen vaalipiirit jakautuvat kummatkin useamman kuin yhden maakunnan alueelle. Hämeen vaalipiiri jakautuu Päijät-Hämeen ja Kanta-Hämeen maakuntiin. Kaakkois-Suomen vaalipiiriin kuuluvat Kymenlaakso, Etelä-Karjala ja Etelä-Savo. Neuvottelukuntaan kuuluvat edustajat valitaan näiden vaalipiirien osalta Etelä-Suomen alueelta Päijät-Hämeestä, Kymenlaaksosta ja Etelä-Karjalasta.

Etelä-Suomen alueella on nykyisellään yhteensä 93 kansanedustajaa. Vuoden 2023 vaaleissa Helsingin ja Uudenmaan vaalipiirit saavat lisäpaikat ja Kaakkois-Suomi menettää kaksi paikkaa. Vaalikaudella 2023-2027 Etelä-Suomen kansanedustajien paikkamäärä pysynee siten entisellään. Neuvottelukunnan kokoonpanoa tarkistetaan tarvittaessa eduskuntavaalien jälkeen.

 

Neuvottelukunnan toimikausi on kunnallisvaalikausi ja se kokoontuu noin kahdesti vuodessa. Koolle kutsumisesta vastaa kulloinkin yhteistyön puheenjohtajamaakunta. Vuonna 2023 puheenjohtajamaakuntana toimii Etelä-Karjala ja vuonna 2022 vetovastuussa oli Varsinais-Suomi. Yhteistyön puitteissa tavoitteena on lisäksi järjestää Etelä-Suomen kaikille kansanedustajille ja sidosryhmille valtiopäivät kahdesti vaalikaudessa.

 

Ensimmäinen Etelä-Suomen neuvottelukunnan kokous järjestetään xx.02.2023. Kokouksen on tarkoitus päättää Etelä-Suomen yhteisistä eduskuntavaalitavoitteista ja käynnistää yhteinen hallitusohjelmavaikuttaminen.

 

 

Valmistelija Asian on valmistellut hallintojohtaja Jari Paakkunainen, puh. 044 371 9455.

 

Esittelijä Maakuntajohtaja Niina Pautola-Mol

 

Päätösehdotus Maakuntahallitus päättää, että Päijät-Hämeen maakunta on mukana  Etelä-Suomen yhteistyön ja edunvalvonnan neuvottelukunnassa ja päättää nimetä edustajiksi maakuntahallituksen puheenjohtaja Pekka Komun, maakuntahallituksen I vpj Hannu Rahkosen, maakuntajohtaja Niina Pautola-Molin ja kaksi kansanedustajaa.

 

Päätös Keskustelun kuluessa Pirkka Ahola ehdotti kansanedustaja Hilkka Kemppiä ja Pekka Komu ehdotti kansanedustaja Mika Karia edustajiksi neuvottelukuntaan.

Maakuntahallitus päätti, että Päijät-Hämeen maakunta on mukana  Etelä-Suomen yhteistyön ja edunvalvonnan neuvottelukunnassa ja päätti nimetä edustajiksi maakuntahallituksen puheenjohtaja Pekka Komun, maakuntahallituksen I vpj Hannu Rahkosen, maakuntajohtaja Niina Pautola-Molin, kansanedustaja Hilkka Kempin ja kansanedustaja Mika Karin.

Ehdotus hyväksyttiin.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa