Dynasty tietopalvelu Haku RSS Päijät-Hämeen liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paijathamed10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paijathamed10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 16.01.2023/Pykälä 7

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

Maakuntavaltuuston kokouksen 2.12.2022 päätösten täytäntöönpano

 

Maakuntahallitus 16.01.2023 § 7  

3/00.02.01/2023  

 

 

Maakuntavaltuuston kokous pidettiin 2.12.2022. Kokouspaikkana oli Sibeliustalo.

 

Pöytäkirja oli yleisesti nähtävillä kuntalain 140 §:n mukaisesti Päijät-Hämeen liiton toimistossa ja yleisessä tietoverkossa 9.12.2022 alkaen. Ennen nähtäville asettamista siitä on lähetetty jäljennös kaikkien jäsenkuntien kunnanhallituksille.

 

 

Valmistelija Asian on valmistellut hallintojohtaja Jari Paakkunainen, puh. 044 371 9455.

 

Esittelijä Maakuntajohtaja Niina Pautola-Mol

 

Päätösehdotus Maakuntahallitus toteaa, että maakuntavaltuuston kokouksessa 2.12.2022 tehdyt päätökset ovat syntyneet laillisessa järjestyksessä ja että ne eivät mene maakuntavaltuuston toimivaltaa ulommaksi, eivätkä muutoinkaan ole lain tai asetuksen vastaisia ja päättää panna ne täytäntöön.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa