Dynasty tietopalvelu Haku RSS Päijät-Hämeen liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paijathamed10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paijathamed10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 11.04.2023/Pykälä 53

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

Maakuntahallituksen vuoden 2023 toisen vuosipuoliskon kokousajat

 

Maakuntahallitus 11.04.2023 § 53  

66/00.01.01/2023  

 

Hallintosäännön 101 §:n mukaan toimielin pitää kokouksensa päättämänään aikana ja paikassa. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen sen pitämisestä.

 

Toimiston töiden ohjelmoinnin kannalta on tärkeää, että maakuntahallitus päättää kokouksista sitovasti etukäteen. Vuoden 2023 talousarviossa on lähdetty siitä, että maakuntahallitus kokoontuu pääsääntöisesti kerran kuukaudessa.

 

Valmistelija Asian on valmistellut hallintojohtaja Jari Paakkunainen, puh. 044 371 9455.

 

Esittelijä Hallintojohtaja Jari Paakkunainen

 

Päätösehdotus Maakuntahallitus päättää pitää vuoden 2023 toisen vuosipuoliskon kokoukset seuraavasti:
maanantai 14.8. klo 8.30
tiistai 12.9. klo 18.00
maanantai 9.10. klo 8.30
maanantai 20.11. klo 8.30
tiistai 19.12. klo 18.00 

Samalla maakuntahallitus merkitsee tiedoksi, että maakuntavaltuuston syyskokouksen ajankohta on perjantai 1.12.2023.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa