Dynasty tietopalvelu Haku RSS Päijät-Hämeen liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paijathamed10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paijathamed10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntavaltuusto
Pöytäkirja 01.12.2023/Pykälä 15

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Maakuntavaltuuston kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

 

Maakuntavaltuusto 01.12.2023 § 15  

    

 

Hallintosäännön 65 §:n mukaan kutsu valtuuston kokoukseen on vähintään seitsemän (7) päivää ennen kokousta lähetettävä erikseen kullekin valtuutetulle, kunkin jäsenkunnan kunnanhallitukselle sekä niille, joilla on kokouksessa läsnäolo- ja puheoikeus. Samassa ajassa on kokouksesta annettava yleisesti tieto kuntayhtymän verkkosivuilla. Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat.

 

Hallintosäännön 66 §:n mukaan esityslista, joka sisältää selostuksen käsiteltävistä asioista ja ehdotukset valtuuston päätöksiksi, on lähetettävä kokouskutsun yhteydessä, jolleivät erityiset syyt ole esteenä. Hallintosäännön 68 §:n mukaan esityslista julkaistaan kuntayhtymän verkkosivuilla.

 

Kokouskutsu ja esityslista on toimitettu postitse sähköpostina tai kirjeenä 23.11.2023 kullekin valtuutetulle, kunkin jäsenkunnan kunnanhallitukselle sekä maakuntahallituksen jäsenille ja esittelijälle.

 

Lisäksi kokouksesta on ilmoitettu Päijät-Hämeen liiton ilmoitustaulun lisäksi myös jäsenkuntien ilmoitustauluilla.

 

Esityslistan liitteenä 1 on luettelo jäsenkuntien edustajainkokouksen valitsemista maakuntavaltuuston jäsenistä ja heidän henkilökohtaisista varajäsenistään. Perussopimuksen 15 §:n mukaan maakuntavaltuuston kokouksissa on kullakin maakuntavaltuuston jäsenellä yksi ääni. Mikäli jäsen on estynyt tai poissa, siirtyy hänen äänivaltansa henkilökohtaiselle varajäsenelle.

 

Perussopimuksen 16 §:n mukaan maakuntavaltuusto on päätösvaltainen, kun vähintään kaksi kolmasosaa jäsenistä on saapuvilla.

 

Hallintosäännön 72 §:n mukaan läsnä olevat valtuutetut ja varavaltuutetut todetaan nimenhuudolla, joka toimitetaan jäsenkunnittain aakkosjärjestyksessä.

 

Nimenhuudon jälkeen puheenjohtaja toteaa esteen ilmoittaneet valtuutetut ja läsnä olevat varavaltuutetut sekä onko valtuusto laillisesti koolle kutsuttu ja päätösvaltainen.

 

Hallintosäännön 61 §:n mukaan valtuuston kokousten pöytäkirjanpitäjänä toimii ja sen muistakin sihteerintehtävistä huolehtii hallintojohtaja, ellei valtuusto toisin päätä.

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus 1. Kokouksen sihteeri suorittaa nimenhuudon ja toteaa esteen        ilmoittaneet valtuutetut ja läsnä olevat varavaltuutetut. 

2. Puheenjohtaja toteaa, onko maakuntavaltuusto laillisesti koollekutsuttu ja päätösvaltainen. 

3. Puheenjohtaja toteaa kokouksen puheenjohtajan, esittelijän sekä      pöytäkirjanpitäjän. Kokouksen sihteeri toteaa läsnäolevat maakuntahallituksen jäsenet.

 

Päätös 1. Suoritettiin nimenhuuto. Todettiin, että esteestä olivat ilmoittaneet Sonja Falk, Ville Hälinen, Mira Nieminen, Eevakaisa Lehtosalo-Lönnberg ja että varajäsenistä olivat paikalla Pertti Arvaja, Anita Närhi ja Maarit Tuomi.

2. Puheenjohtaja totesi,  että maakuntavaltuuston kokous on laillisesti koollekutsuttu ja päätösvaltainen.

3. Puheenjohtaja totesi, että kokouksen puheenjohtajana toimii Ilkka Viljanen. Todettiin nimenhuudolla läsnä olevat maakuntahallituksen jäsenet ja esittelijä. Puheenjohtaja totesi, että pöytäkirjanpitäjänä toimii hallintojohtaja Jari Paakkunainen.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa