Dynasty tietopalvelu Haku RSS Päijät-Hämeen liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paijathamed10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paijathamed10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 06.06.2023/Pykälä 76

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

Brändiuudistus

 

Maakuntahallitus 06.06.2023 § 76  

26/02.08.00/2023  

 

Päijät-Hämeen liiton brändiuudistus käynnistettiin huhtikuussa 2023 yhteistyössä KMG Turku -mainostoimiston kanssa.  Brändiuudistuksen tavoitteena on ollut luoda moderni, välitön ja kutsuva ilme, joka kertoo Päijät-Hämeen uudistumis-halusta ja kutsuu tutustumaan tarkemmin.

 

Brändityötä on ohjannut ydinryhmä, johon ovat kuuluneet maakuntajohtaja Niina Pautola-Mol, edunvalvontajohtaja Antti Kalliomaa, aluesuunnittelujohtaja Niina Ahlfors, viestintäkoordinaattori Maija Väkeväinen, visuaalinen suunnittelija Maaret Monola ja projektipäällikkö Joonas Pokkinen. Brändiuudistusta on käsitelty myös johtoryhmässä sekä maakuntahallituksen ajankohtaiskatsauksissa 11.4. ja 22.5.

 

Uudistuksen pohjaksi toteutettiin kysely, jossa selvitettiin Päijät-Hämeen liiton luottamushenkilöiden, sidosryhmien ja henkilökunnan näkemyksiä. Kysymyksiä olivat muun muassa liiton kuvailu yhdellä sanalla, sopivat värit ja liittoa kuvaava hahmo, minkä lisäksi eri kohderyhmille oli omia kysymyksiään.  

 

Sanakysymyksessä päällimmäisiksi nousivat asiantuntemus ja yhteistyö, jotka kuvaavat hyvin Päijät-Hämeen liiton toimintaa. Väreistä ehdottomia suosikkeja olivat siniset, jotka saivat ylivoimaisen kannatuksen. Perusteluissa korostuivat järvet ja vesi. Sininen on myös liiton logosta tuttu ja turvallinen väri. Seuraavaksi suosituimmat värit olivat vihreät, jotka yhdistettiin vihreiden harjujen maahan. Vellamon keltainen sai myös joitain mainintoja.

 

Hahmoissa kahdella ryhmällä, sidosryhmät ja luottamushenkilöt, suosituimmaksi nousi tietäjä, joka kuvaa tietopohjaista ja faktoihin perustuvaa toimintaa. Henkilökunnan suosikki oli kuitenkin seikkailija, joka kertoo rohkeudesta ja halusta kokeilla uutta ja olla edelläkävijä. Henkilökunnan keskuudessa liitto nähtiinkin selvästi aktiivisempana toimijana kuin ulkopuolelta.

  

Uudistustyön tuloksena on laadittu selkeä ja moderni graafinen ilme, joka sopii moniin tarkoituksiin ja jota on helppo muokata esimerkiksi värein. Uudistetussa ilmeessä käytetyt elementit sopivat myös kuvitukseen ja niistä voi muodostaa symboleita tai kuviopintoja. Yhdistämällä ilmeeseen erilaisia viestejä, voidaan nostaa esiin Päijät-Hämeen liiton ajamia asioita ja teemoja. 

 

KMG Turku mainostoimiston Kim Hartman esittelee hallitukselle Päijät-Hämeen brändiuudistuksen ja uuden graafisen ilmeen.

 

 

 

Valmistelija Edunvalvontajohtaja Antti Kalliomaa, 040 5477 157

 

Esittelijä Maakuntajohtaja Niina Pautola-Mol

 

Päätösehdotus Maakuntahallitus päättää hyväksyä Päijät-Hämeen liiton uusitun graafisen ilmeen ja saattaa sen tiedoksi maakuntavaltuustolle ja liiton brändiuudistus julkistetaan maakuntavaltuuston kokouksen yhteydessä.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa