Dynasty tietopalvelu Haku RSS Päijät-Hämeen liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paijathamed10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paijathamed10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 13.06.2023/Pykälä 89

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

Lausunto Pirkanmaan vaihemaakuntakaavan kaavaluonnoksesta

 

Maakuntahallitus 13.06.2023 § 89  

103/15.01.02/2023  

 

Pirkanmaan liitto pyytää lausuntoa vaihemaakuntakaavan kaavaluonnoksesta 30.6.2023 mennessä. Kaava-asiakirjat ja taustamateriaalit ovat nähtävillä 8.5.-30.6.2023 välisen ajan Pirkanmaan liiton kotisivuilla.

 

Vaihemaakuntakaavalla täydennetään ja muutetaan voimassa olevia Pirkanmaan maakuntakaava 2040 (hyväksytty 27.3.2017) ja Keski-Suomen maakuntakaavaa (hyväksytty 1.12.2017) Kuhmoisten kunnan osalta.

 

Pirkanmaan vaihemaakuntakaavan teemana ovat elonkirjo ja energia. Kaavan tavoitteena on tukea luonnon monimuotoisuutta ja elonkirjoa, sekä vahvistaa edellytyksiä kestävälle energiantuotannolle. Elonkirjon teemassa tarkastellaan mm. ylimaakunnallisia ekologisia yhteyksiä, luonto- ja virkistyskohteita sekä liikenneväylien estevaikutusta. Energiateemassa käsitellään tuuli-, aurinko- ja bioenergiaa, vedyn käyttöpotentiaalia, sähköverkon kehitystarpeita sekä turvetuotantoa ja valuma-alueita.

 

Valmistelija Aluesuunnittelujohtaja Niina Ahlfors ja erityisasiantuntija Kaisa Torri

 

Esittelijä Maakuntajohtaja Niina Pautola-Mol

 

Päätösehdotus Maakuntahallitus päättää antaa seuraavanlaisen lausunnon:
"Pirkanmaan vaihemaakuntakaavan teemat ovat ajankohtaisia ja perusteltuja. Vaihemaakuntakaavassa korostuvat uusiutuvan energian ja luonnon monimuotoisuuden turvaamisen teemat.

Vaihemaakuntakaavassa osoitetaan uusia luontoalueita koskevia kaavamerkintöjä alueille, joilla on taustaselvityksissä tunnistettu erityisiä luontoarvoja. Päijät-Hämeen liitto pitää sekä laadittuja selvityksiä luonnon monimuotoisuudesta että uusia luontoarvoja osoittavia maakuntakaavamerkintöjä edistyksellisinä.

Vaihemaakuntakaavassa osoitettavia tuulivoima-alueita ei sijoitu Pirkanmaan ja Päijät-Hämeen maakuntien yhteisen rajan läheisyyteen. Päijät-Hämeen liitolla ei ole lausuttavaa Pirkanmaan vaihemaakuntakaavan tuulivoima-alueisiin liittyen.

Päijät-Hämeen liitto kiittää lausuntomahdollisuudesta ja toivoo liittojen välisen hyvän yhteistyön jatkuvan myös tulevaisuudessa."

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa