Dynasty tietopalvelu Haku RSS Päijät-Hämeen liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paijathamed10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paijathamed10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 09.10.2023/Pykälä 125

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

Nimeämispyyntö Liikkuva Päijät-Häme 2030 -ohjelman ohjausryhmään

 

Maakuntahallitus 09.10.2023 § 125  

54/15.00.18/2023  

 

Liikkuva Päijät-Häme 2030 -ohjelma on hyväksytty maakuntahallituksessa ja se on lähetetty hyväksyttäväksi kuntiin sekä hyvinvointialueelle. Ohjelman päämääränä on kaikkien päijäthämäläisten fyysisen aktiivisuuden lisääntyminen ja paikallaanolon väheneminen. Ohjelman painopisteenä on alkuvaiheessa lapset, nuoret ja lapsiperheet.

 

Päijät-Hämeen liitto on kokoamassa ohjelmalle ohjausryhmän. Ohjausryhmän tehtävänä on ohjelman etenemisen kokonaisarvionti sekä tuki ohjelman toimeenpanolle. Ohjausryhmän järjestäytymiskokous on syksyllä 2023. Ohjausryhmään on pyydetty edustajat kuntajohtajista, sivistystoimen ohjausryhmästä, liikuntatoimesta, hyvinvointialueelta, korkeakoulusta, yrittäjistä sekä yhdistyksestä.

 

Päijät-Hämeen liitto pyytää maakuntahallitusta nimeämään joukostaan edustajan sekä varaedustajan Liikkuva Päijät-Häme -ohjelman ohjausryhmään.

 

 

 

Valmistelija Saila Juntunen, hyvinvointipäällikkö 044 077 3002, saila.juntunen@paijat-hame.fi

 

Esittelijä Maakuntajohtaja Niina Pautola-Mol

 

Päätösehdotus Maakuntahallitus nimeää edustajan sekä varahenkilön Liikkuva Päijät-Häme 2030 -ohjelman ohjausryhmään.

 

Päätös Maakuntahallitus nimesi Kari Hyytiän edustajaksi ja Hannu Rahkosen varaedustajaksi Liikkuva Päijät-Häme 2030 -ohjelman ohjausryhmään.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa