Dynasty tietopalvelu Haku RSS Päijät-Hämeen liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paijathamed10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paijathamed10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 12.02.2024/Pykälä 25

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

Maakunnan yhteistyöryhmän uusi jäsen ja jäsenyydestä luopuminen

 

Maakuntahallitus 12.02.2024 § 25  

237/15.00.01/2021  

 

Päijät-Hämeen liitto on 17.1.2024 toimitetulla nimeämispyyntökirjeellään pyytänyt Päijät-Hämeen hyvinvointialuetta, uutena tahona "Ohjelmia rahoittavat valtion viranomaiset ja muut valtionhallintoon kuuluvat organisaatiot" -ryhmän/kategorian osalta, nimeämään jäsenen ja hänelle varajäsenen Päijät-Hämeen maakunnan yhteistyöryhmään.

 

PHA on sähköpostillaan 24.1.2024 esittänyt, että jäseneksi nimetään Mika Forsberg, toimialajohtaja, ja varajäseneksi Minna Veistilä, johtaja, yhdyspintatyö, ja hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen.

 

Maakunnan yhteistyöryhmän työjärjestyksen mukaisesti kunkin yhteistyöryhmän ryhmän/kategorian edustajamäärän tulee olla sama. Uuden jäsenen nimeämisen myötä Hämeen ELY-keskus on lupautunut luopumaan yhdestä jäsenpaikastaan. Yhteistyöryhmälle tullaan esittämään, että Minna Laherto jatkaa kuitenkin yhteistyöryhmässä pysyvän asiantuntijan roolissa.

 

 

Valmistelija Asian on valmistellut erityisasiantuntija Sanna Tuominen, puh. 044 077 3437

 

Esittelijä Maakuntajohtaja Niina Pautola-Mol

 

Päätösehdotus Maakuntahallitus päättää nimittää maakunnan yhteistyöryhmän PHA:n jäseneksi Mika Forsbergin ja varajäseneksi Minna Veistilän.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa