Dynasty tietopalvelu Haku RSS Päijät-Hämeen liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paijathamed10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paijathamed10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 19.09.2022/Pykälä 99

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

Päätös AKKE-tukirahoituksesta hankkeelle MM29 - Uudistuvaa kilpailukykyä kovenevassa kilpailussa

 

Maakuntahallitus 19.09.2022 § 99  

219/15.00.10.00/2022  

 

 

Hankkeessa keskitytään pohjoismaisten hiihtolajien MM-kilpailuiden vuoden 2029 hakuun uudistamalla tarjottavaa palvelukonseptia tiiviissä alueellisessa yhteistyössä. Hanke on MM2029 -kisahaun tärkeä valmisteluhanke. Vuoden 2029 haussa ja sen jälkeenkin tulevissa mittelöissä menestyminen edellyttää seudulta vahvaa uudistumista ja tarjottavan palvelukokonaisuuden kehittämistä uudelle tasolle. Kovassa kansainvälisessä kilpailussa vanhoilla malleilla ja palveluilla ei enää menesty. Lisäksi globaali tilanne sekä kestävyyden ja turvallisuuden merkityksen korostuminen tapahtumatoiminnassa edellyttävät vahvaa panostusta. Hankkeessa konseptoidaan ja kehitetään uusi

alueellinen palvelumalli kansainväliseen suurtapahtumaan. Tätä palvelukonseptia ja hankkeen aikana syntyvää tiivistä verkostoyhteistyömallia voidaan hyödyntää monissa muissa

tapatumahaussa tulevaisuudessa. Onnistuessaan hanke varmistaa, että talviurheilun MM-kilpailut järjestetään Lahdessa ja Suomessa

vuonna 2029 ja alueemme asema säilyy kansainvälisenä talviurheilun suurtapahtumakaupunkina.

 

 

Hankkeen nimi

MM29 - Uudistuvaa kilpailukykyä kovenevassa kilpailussa

Tuen saaja (yhteishankkeessa päätoteuttaja)

Lahden kaupunki

Y-tunnus

0149669-3

Osoite

Kirkkokatu 27

Postinumero

15140

Postitoimipaikka

Lahti

Päätoteuttajan yhteyshenkilö

Inkeri Määttä

Yhteyshenkilön puhelinnumero

044 416 3890

Yhteyshenkilön sähköpostiosoite

inkeri.maatta@lahti.fi

 

Kustannusarvio

Kustannukset vuosittain

2022

2023

Yhteensä, €

Palkkakustannukset

18 644

34 645

53 289

Ostopalvelut

15 000

20 000

35 000

Välilliset kustannukset

2 355

3 825

6 180

Kokonaiskustannukset

35 999

58 470

94 469

 

Rahoitussuunnitelma

Rahoitus

Yhteensä, €

Tällä rahoituspäätöksellä myönnetty tuki

66 128

Omarahoitus

28 340

Yhteensä

94 469

 

 

 

Valmistelija Asian on valmistellut erityisasiantuntija Elina Aakko puh. 044 371 9458.

 

Esittelijä Maakuntajohtaja Niina Pautola-Mol

 

Päätösehdotus Maakuntahallitus hyväksyy MM29 - Uudistuvaa kilpailukykyä kovenevassa kilpailussa -hankkeen rahoitettavaksi ja myöntää hankkeen toteuttamiseen tukea alueiden kehittämisen ja Euroopan unionin alue- ja rakennepolitiikan hankkeiden rahoittamisesta annetun lain (757/2021) nojalla seuraavasti. Hyväksytty hankesuunnitelma on osa päätöstä. Rahoitus myönnetään Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukeminen (AKKE) -määrärahasta (mom. 32.30.40).

Tukea myönnetään 70 % hyväksytyistä kokonaiskustannuksista 94 469 euroa, kuitenkin enintään 66 128 euroa. Tukea voidaan käyttää 15.9.2022-15.6.2023 välisenä aikana päätöksen liitteenä olevan hyväksytyn hankesuunnitelman toteuttamiseen ja tässä päätöksessä esitettyjen kustannusten kattamiseen tämän päätöksen ja sen ehtojen mukaisesti.    

Perustelut
Hanke tukee maakuntastrategiaa 2022-2025 ja sen painopisteitä vetovoima ja uudistuminen ja lisäksi älykkään erikoistumisen sportti -kärkeä. Hankkeessa tehdään uusi konsepti kansainvälisen suurtapahtuman järjestämiseen, jossa huomoidaan kestävyys ja turvallisuus. Hanke on osa laajempaa Lahti Sports Hubin kehittämistä.

Käytettävä kustannusmalli
Tämän päätöksen mukaisessa hankkeessa noudatetaan flat rate 7% -kustannusmallia. Käytettävä palkkakustannusmalli on tosiasiallisesti aiheutuneet palkkakustannukset ja niihin liittyvät lakiin taikka virka- tai työehtosopimukseen perustuvat kustannukset. Raportointiohjeet ovat päätöksen liitteessä.

Arvonlisävero
Tässä hankkeessa arvonlisävero ei ole hyväksyttävä kustannus. Kustannukset on ilmoitettu verottomina.

De minimis
Jos hankkeelle myönnettyä tukea kohdistuu yksittäisille yrityksille tai siihen rinnastettavalle taloudellista toimintaa harjoittavalle yksikölle, tukeen sovelletaan Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 107 ja 108 artiklan soveltamisesta vähämerkityksiseen tukeen annettua komission asetusta (EU) N:o 1407/2013 (de minimis -asetus).

Hankkeen tilintarkastus
Tässä hankkeessa ei edellytetä erillistä hankkeen tilintarkastusta.   

Ohjausryhmä
Hankkeelle perustetaan ohjausryhmä. Ohjausryhmän tehtävät on kuvattu liitteenä olevassa ohjeessa.

Yhteyshenkilö
Maakunnan liitto on nimennyt hankkeen rahoittajan asiantuntijaksi ja ohjausryhmän jäseneksi erityisasiantuntija Elina Aakon. Asiantuntija toimii hankkeen yhteyshenkilönä, jonka tehtävänä on opastaa hankkeen toteuttajaa hankkeeseen liittyvissä asioissa sekä valvoa hankkeen suunnitelman mukaista etenemistä.

Raportointi ja maksatus
Maksatushakemukset tulee toimittaa vähintään kuuden (6) kuukauden välein hankkeen aloituspäivämäärästä alkaen. Muutokset aikatauluun ovat mahdollisia, mutta ne edellyttävät etukäteen yhteyttä rahoittajaan. Loppuraportointi ja maksatushakemus tulee jättää neljän kuukauden kuluessa hankkeen päättymisestä.

Tuen käytön ehdot
Tuen saajan on hankkeen toteuttamisessa noudatettava seuraavia hankkeen kannalta keskeistä kansallista lainsäädäntöä: Laki alueiden kehittämisen ja Euroopan unionin alue- ja rakennepolitiikan hankkeiden rahoittamisesta (757/2021, rahoituslaki), Valtioneuvoston asetus alueiden kehittämisen ja Euroopan unionin alue- ja rakennepolitiikan hankkeiden rahoittamisesta (867/2021, rahoitusasetus), Valtioneuvoston asetus Euroopan unionin alue- ja rakennepolitiikan rahastoista rahoitettavien kustannusten tukikelpoisuudesta (866/2021), siltä osin kuin rahoitusasetuksessa nimenomaisesti siihen viitataan, Valtionavustuslaki (688/2001).

Tukipäätöksen ehdot: https://paijat-hame.fi/rahoitus/maakunnan-kehittamisraha/
AKKE-ohje: https://paijat-hame.fi/rahoitus/maakunnan-kehittamisraha/

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa