Dynasty tietopalvelu Haku RSS Päijät-Hämeen liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paijathamed10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paijathamed10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakunnan yhteistyöryhmä
Pöytäkirja 02.12.2025/Pykälä 19

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

 

Kaakkois-Suomen elinvoimakeskuksen tulossopimus 2026-2027

 

Maakunnan yhteistyöryhmä 02.12.2025 § 19  

191/15.00.18/2025  

 

Vuoden 2026 alusta aloittavat toimintansa uudet alueelliset elinvoimakeskukset. Päijät-Hämeen maakunnan alue kuuluu Kaakkois-Suomen elinvoimakeskuksen toimialueeseen. Elinvoimakeskuksen strateginen tulossopimus perustuu hallitusohjelmaan, valtion talousarvioon ja julkisen talouden suunnitelmaan, elinvoimakeskusten yhteiseen strategia-asiakirjaan vuosille 2026-2027 sekä eri hallinnonalojen strategioihin. Sopimus ottaa huomioon hallituksen aluekehittämispäätöksen ja maakuntaohjelmien linjaukset. Tulossopimuksessa sopimuskumppaneina ovat elinvoimakeskusta ohjaavat tahot sekä elinvoimakeskus.

 

Työ- ja elinkeinoministeriön ohjeen mukaan Kaakkois-Suomen elinvoimakeskuksen strategisen tulossopimuksen valmistelusta vastaa Kaakkois-Suomen elinvoimakeskuksen muutosryhmä. Käytännössä työtä koordinoivat nykyiset Hämeen ja Kaakkois-Suomen ELY-keskusten strategiapäälliköt ja valmistelu tehdään mainittujen ELY-keskusten asiantuntijoiden yhteistyössä. Alueiden kehittämisestä annetun lain (756/2021) 20 §:n mukaan maakunnan yhteistyöryhmä käsittelee maakunnassa valmisteltavia suunnittelu-, ohjaus- ja sopimusasiakirjoja niiden valmisteluvaiheessa. Kaakkois-Suomen elinvoimakeskuksen strategisen tulossopimuksen valmisteluvaiheen aineistoja käsitellään Päijät-Hämeen, ja Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan maakuntien yhteistyöryhmässä.

 

Tulossopimusmalli pohjautuu aiemmin käytössä olleeseen ELY-keskusten tulossopimusmalliin. Pohjaa on kuitenkin päivitetty koska uusien organisaatioiden myötä tehtävät jakautuvat uusin virastoihin (lupa- ja valvontavirasto, elinvoimakeskukset). Lisäksi toiminta-alueisiin tulee muutoksia ja tavoitteita ja tavoitetasoja on tarkasteltava uudelleen. Tulostavoitteet on aiemmin asetettu koko strategiakaudelle ja nyt tältä pohjalta asetetaan vuosien 2026-2027 tavoitetasot. Tavoitteita päivitetään rullaavalla periaatteella vuosittain, mikä mahdollistaa mm. erilaisten toimintaympäristöön liittyvien muutosten huomioimisen tulossopimuksen tavoitteissa ja sisällössä laajemminkin.

 

 

 

Valmistelija Minna Laherto, Hämeen ELY-keskus

 

Esittelijä Vs. ylijohtaja Vesa Jouppila

 

Päätösehdotus Yhteistyöryhmä käsittelee vuosille 2026-2027 tehtävät Kaakkois-Suomen elinvoimakeskuksen tulostavoitteet siinä muodossa kuin ne ovat käsittelyhetkellä.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa