RSS-linkki
Kokousasiat:https://paijathamed10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Maakuntahallitus
Esityslista 18.05.2026/Asianro 7
Maakuntajohtajan johtajasopimus
Maakuntahallitus 18.05.2026
75/01.01.01/2026
Kuntalain 42 §:n mukaan kunnan ja kunnanjohtajan on tehtävä johtajasopimus, jossa sovitaan kunnan johtamisen edellytyksistä. Johtajasopimuksen hyväksyy kunnanhallitus.
Johtajasopimukseen voidaan ottaa määräyksiä kunnanjohtajan ja kunnanhallituksen puheenjohtajan työnjaosta kunnan johtamisessa ottaen huomioon, mitä hallintosäännössä määrätään. Johtajasopimukseen voidaan ottaa määräyksiä menettelytavoista, joilla kunnanjohtajan viran hoitamiseen liittyvät erimielisyydet ratkaistaan 43 §:ssä tarkoitetun menettelyn sijasta. Johtajasopimuksessa voidaan tällöin sopia kunnanjohtajalle maksettavasta erokorvauksesta.
Kuntalain 8 luvun 64 §:ssä säädetään kuntaa koskien säännösten soveltamisesta kuntayhtymässä. Kuntayhtymän ja kuntayhtymän johtavan viranhaltijan on kunnanjohtajan tavoin tehtävä johtajasopimus, jossa sovitaan kuntayhtymän johtamisen edellytyksistä.
Kuntayhtymän johtavan viranhaltijan ja kuntayhtymän välillä tehtävään
johtajasopimukseen sovelletaan, mitä johtajasopimuksesta säädetään kuntalain 7 luvun 42 §:ssä.
Sopimuksen sisällöstä säännellään yleisellä tasolla. Kunnat ja kuntayhtymät voivat harkita sisällön omien tarpeidensa, tilanteen ja organisointitapansa mukaisesti.
Johtajasopimus
- selkiyttää poliittisen johdon ja ammatillisen johdon välistä työnjakoa ja
parantaa heidän välistä yhteistyötä
- parantaa kuntayhtymänjohtajan työn tulosten ja palkkauksen arviointia
ja kuntayhtymänjohtajan asemaa ristiriitatilanteissa
- vähentää epäselvyyttä sopimuksen oikeudellisesta sitovuudesta
erityisesti erokorvaukseen liittyen, mikäli johtajasopimuksessa halutaan
sopia erokorvauksesta.
Päijät-Hämeen maakuntaliiton ja maakuntajohtaja Ulla-Kirsikka Vainion välinen johtajasopimus on liitteenä.
Valmistelija Asian on valmistellut hallintojohtaja Jari Paakkunainen, puh. 044 371 9455.
Esittelijä Vt. maakuntajohtaja Juha Hertsi
Päätösehdotus Maakuntahallitus
1. hyväksyy liitteen mukaisen Päijät-Hämeen maakuntaliiton ja Ulla-
Kirsikka Vainion välisen johtajasopimuksen
2. valtuuttaa maakuntahallituksen puheenjohtajan allekirjoittamaan
johtajasopimuksen
Päätös