Dynasty tietopalvelu Haku RSS Päijät-Hämeen liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paijathamed10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paijathamed10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 19.12.2023/Pykälä 164

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

Päätös AKKE-tukirahoituksesta hankkeelle GEM Launcher

 

Maakuntahallitus 19.12.2023 § 164  

195/15.00.10.00/2023  

 

GEM Launcher -hanke on jatkumoa hankkeille Liikenteen hiilineutraalin sähköistymisen ekosysteemi ja Global GEM. Liikenteen hiilineutraalin sähköistämisen ekosysteemi -hankkeessa, päättyi vuonna 2022, käynnistettiin Lahden seudun sähköisen liikenteen klusteri, Lahti GEM (Green Electrification of Mobility Cluster). Vuonna 2023 Global GEM -hanke jatkoi GEM-klusterin toimintoja, painottuen kansainvälistämiseen sekä Lahti GEM-strategian teemoihin "investoinnit", "uudet markkinat" ja "verkostot". Hankkeen toimilla on lisätty yritysten toimintaedellytyksiä globaaleilla markkinoilla. Jatkoa ajatellen haasteeksi on tunnistettu, että Päijät-Hämeen on oltava kiinni uusimmissa teknologisissa avauksissa, jotta klustereiden kärkiyritykset kokevat sisällöt mielekkäiksi. Kehitystyötä haastaa myös osaajapula. Kehityspotentiaalia tarjoaa erityisesti LUT:n lanseeraama EMRC:n (Electric Mobility Research Centre), joka toimii keskeisenä alueellisena insentiivinä klusteriin liittyville ja alueelle sijoittuville uusille yrityksille. GEM Launcher-hankkeessa vastataan osaajapulaan erityisesti TKI-toiminnan lisäämisellä sekä vahvistamalla korkeakoulujen sähköisen liikenteen tutkimusta ja opetusta. Lahti GEM-strategian teemoja ajatellen hankkeessa keskitytään teemoihin "tutkimus ja kyvykkyydet" ja "innovaatiot". Hankkeessa hyödynnetään aiemmin tehty työ ja hyödynnetään aiemmin luotuja alueellisia, kansallisia ja kansainvälisiä verkostoja.

 

GEM Launcher -hankkeen toimenpiteet jakautuvat kokonaisuuksiin: 1) GEM-klusterin fasilitointi ja koordinointi, 2) sähköisen liikenteen TKI-toiminnan kehittäminen sekä pilottien, demojen ja kehitysprojektien edistäminen, 3) ratkaisujen löytäminen sähköisen liikenteen osaajapulaan, 4) kansainvälisen verkoston vahvistaminen ja uudet avaukset, 5) viestintä ja markkinointi. Hankkeen tavoitteena on myös varmistaa Lahden seudun sähköisen liikenteen klusterin GEM:n toiminnan jatko sekä sen koordinointi ja fasilitointi. Lahden seudun sähköisen liikenteen klusterin GEM:n toimintaa tullaan jatkamaan tulevaisuudessa joko toisen hankerahoituksen tukemana tai tuen hakijan perustoimintana kuntarahoituksella.

 

Hankkeen nimi

GEM Launcher

Tuen saaja (yhteishankkeessa päätoteuttaja)

Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy

Y-tunnus

0855115-7

Osoite

Niemenkatu 73

Postinumero

15140

Postitoimipaikka

Lahti

Päätoteuttajan yhteyshenkilö

Pekka Komu

Yhteyshenkilön puhelinnumero

040 741 3299

Yhteyshenkilön sähköpostiosoite

pekka.komu@ladec.fi

 

Kustannusarvio

Kustannukset vuosittain

2023

2024

2025

Yhteensä, €

Palkkakustannukset

5 150

51 019

 

56 169

Ostopalvelut

4 444

35 556

 

40 000

Matkakulut

4 342

34 733

 

39 075

Välilliset kustannukset

976

8 491

 

9 467

Kokonaiskustannukset

14 912

129 799

 

144 711

 

Rahoitussuunnitelma

Rahoitus

Yhteensä, €

Tällä rahoituspäätöksellä myönnetty tuki

101 298

Omarahoitus

43 413

Yhteensä

144 711

 

 

 

Valmistelija Asian on valmistellut erityisasiantuntija Sanna Tuominen, puh. 044 077 3437.

 

Esittelijä Maakuntajohtaja Niina Pautola-Mol

 

Päätösehdotus Maakuntahallitus hyväksyy GEM Launcher -hankkeen rahoitettavaksi ja myöntää hankkeen toteuttamiseen tukea alueiden kehittämisen ja Euroopan unionin alue- ja rakennepolitiikan hankkeiden rahoittamisesta annetun lain (757/2021) nojalla seuraavasti. Hyväksytty hankesuunnitelma on osa päätöstä. Rahoitus myönnetään Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukeminen (AKKE) -määrärahasta (mom. 32.30.40) valtion ja Päijät-Hämeen aluekehittämiskeskustelun teemojen mukaiseen kehittämiseen, erityisesti teemaan "vihreän siirtymän edelläkävijyys".

Tukea myönnetään 70 % hyväksytyistä kokonaiskustannuksista 144 711 euroa, kuitenkin enintään 101 298 euroa. Tukea voidaan käyttää 1.11.2023-31.12.2024 välisenä aikana päätöksen liitteenä olevan hyväksytyn hankesuunnitelman toteuttamiseen ja tässä päätöksessä esitettyjen kustannusten kattamiseen tämän päätöksen ja sen ehtojen mukaisesti.

Perustelut
Sähköisen liikenteen klusterin kehittäminen Päijät-Hämeessä on pitkän aikavälin rupeama, joka voi tuottaa alueelle merkittäviä myönteisiä elinvoima- ja työllisyysvaikutuksia. GEM Launcher -hanke jatkaa Päijät-Hämeen sähköisen liikenteen klusterin ja aihepiirin TKI-toiminnan kehittämisjatkumoa. Hanke vastaa monin tavoin maakunnan strategisiin tavoitteisiin "veto- ja pitovoima, uudistuminen ja saavutettavuus", tukee älykkään erikoistumisen kärkeä "valmistus" ja edistää kestävää kehitystä.

Käytettävä kustannusmalli 
Tämän päätöksen mukaisessa hankkeessa noudatetaan flat rate 7 %  -kustannusmallia. Käytettävä palkkakustannusmalli on tosiasiallisesti aiheutuneet palkkakustannukset ja niihin liittyvät lakiin taikka virka- tai työehtosopimukseen perustuvat kustannukset. Raportointiohjeet ovat päätöksen liitteessä.

Arvonlisävero
Tässä hankkeessa arvonlisävero ei ole hyväksyttävä kustannus. Kustannukset on ilmoitettu verottomina.

De minimis
Jos hankkeelle myönnettyä tukea kohdistuu yksittäisille yrityksille tai siihen rinnastettavalle taloudellista toimintaa harjoittavalle yksikölle, tukeen sovelletaan Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 107 ja 108 artiklan soveltamisesta vähämerkityksiseen tukeen annettua komission asetusta (EU) N:o 1407/2013 (de minimis -asetus).

Hankkeen tilintarkastus 
Tässä hankkeessa ei edellytetä erillistä hankkeen tilintarkastusta.

Ohjausryhmä
Hankkeen ohjausryhmänä toimii GEM-klusterin johtoryhmä. Ohjausryhmän tehtävät on kuvattu liitteenä olevassa ohjeessa.

Yhteyshenkilö
Maakunnan liitto on nimennyt hankkeen rahoittajan asiantuntijaksi ja ohjausryhmän jäseneksi kehittämisjohtaja Juha Hertsin. Asiantuntija toimii hankkeen yhteyshenkilönä, jonka tehtävänä on opastaa hankkeen toteuttajaa hankkeeseen liittyvissä asioissa sekä valvoa hankkeen suunnitelman mukaista etenemistä.

Raportointi ja maksatus
Hankkeen tulee toimittaa välimaksatushakemus hankkeen puolivälissä. Muutokset aikatauluun ovat mahdollisia, mutta ne edellyttävät etukäteen yhteyttä rahoittajaan. Loppuraportointi ja maksatushakemus tulee jättää neljän kuukauden kuluessa hankkeen päättymisestä. 

Tuen käytön ehdot
Tuen saajan on hankkeen toteuttamisessa noudatettava seuraavia hankkeen kannalta keskeistä kansallista lainsäädäntöä: 
Laki alueiden kehittämisen ja Euroopan unionin alue- ja rakennepolitiikan hankkeiden rahoittamisesta (757/2021, rahoituslaki), Valtioneuvoston asetus alueiden kehittämisen ja Euroopan unionin alue- ja rakennepolitiikan hankkeiden rahoittamisesta (867/2021, rahoitusasetus), Valtioneuvoston asetus Euroopan unionin alue- ja rakennepolitiikan rahastoista rahoitettavien kustannusten tukikelpoisuudesta (866/2021), siltä osin kuin rahoitusasetuksessa nimenomaisesti siihen viitataan, Valtionavustuslaki (688/2001).

Tukipäätöksen ehdot: https://paijat-hame.fi/rahoitus/maakunnan-kehittamisraha/
AKKE-ohje: https://paijat-hame.fi/rahoitus/maakunnan-kehittamisraha/

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

Puheenjohtaja Pekka Komu ilmoitti esteellisyydestään hallintolain 28 §:n 1 mom. 4 kohdan perusteella ja poistui kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Puheenjohtajana tämän pykälän aikana toimi maakuntahallituksen I varapuheenjohtaja Hannu Rahkonen.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa