Dynasty tietopalvelu Haku RSS Päijät-Hämeen liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paijathamed10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paijathamed10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 12.03.2024/Pykälä 44

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

Suunnittelijan toimen perustaminen

 

Maakuntahallitus 12.03.2024 § 44  

45/01.01.00/2024  

 

Päijät-Hämeen kokonaismaakuntakaavan päivitys on käynnistynyt. Se on laaja työ ja sitoo paljon resursseja aluesuunnittelun vastuualueella. Aluesuunnittelussa on tarve suunnittelijalle, joka huolehtii kaavan piirtämisestä ja käytännön suunnittelutyöstä yhdessä erityisasiantuntijoiden kanssa. Myös paikkatietoaineistojen hallinta sekä niiden siirto yhteiseen tietokantaan ja tulevaisuudessa kansalliseen tietomalliin kuuluvat suunnittelijan tehtäviin.

Hallintosäännön 14 §:n mukaan maakuntahallitus päättää viran ja toimen perustamisesta, lakkauttamisesta ja virkanimikkeen muuttamisesta.

 

 

 

Valmistelija Asian on valmistellut aluesuunnittelujohtaja Niina Ahlfors, puh. 040 531 7628.

 

Esittelijä Maakuntajohtaja Niina Pautola-Mol

 

Päätösehdotus Maakuntahallitus päättää perustaa toistaiseksi voimassa olevan suunnittelijan toimen 1.5.2024 lukien.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa